Asiakastyytyväisyys toiminnan ytimessä

Teimme valtavan muutoksen – asiakastyytyväisyys ampaisi nousuun

Tavoitettavuus, palvelun nopeus, proaktiivisuus ja henkilöstön asiantuntevuus. Ne ovat asioita, joista Retta Isännöintiä kiitellään eniten.

”Melkein kaikki on laitettu uusiksi aina prosesseista työvälineisiin”, kertoo muutostyön ohjaksissa alusta pitäen ollut kehitysjohtaja Linda Koivunen.

Aluksi keskityttiin perusasioihin. Käytäntöjä suoraviivaistettiin ja toimintamalleja selkiytettiin. Työvälineitä kehitettiin niin, että ne tukevat tiimityöskentelyä ja tekevät toiminnasta mahdollisimman läpinäkyvää. Myös organisaation johtamisjärjestelmää ja henkilöstön perehdyttämisen mallia uudistettiin.

”Nyt meillä on selkeä tapa toimia – Rettan oma malli”, Koivunen kiteyttää.

Asiakkaamme ovat tyytyväisempiä kuin koskaan!

Ja suosittelisivat meitä myös muille.

Asiakastyytyväisyys on meille erittäin tärkeää. Siksi panostamme paljon asiakaspalautteen hyödyntämiseen, ripeään asiakaspalveluun sekä auktorisoituun ammattiosaamiseen. Isännöimiemme taloyhtiöiden hallitusten jäsenet antavat meille NPS-luvun +61*, joka on palveluliiketoiminnassa erittäin hyvä luku.

Lähetämme asiakastyytyväisyyskyselyn automaattisesti jokaisen palvelutapahtuman jälkeen, millä saamme kattavan näkyvyyden asiakkaisiimme, palvelun laatuun ja ihmisten suorituskykyyn. Tärkeä osa tätä toimintaa on palautteen läpikäynti ja poikkeamien korjaaminen. NPS-lukumme parani merkittävästi vuoden 2023 aikana ja kehitys on jatkunut positiivisena myös vuonna 2024.

Kansainvälisesti käytetyssä NPS-kyselyssä arvioidaan suosittelun todennäköisyyttä asteikolla 0–10 ja NPS-lukema voi olla mitä tahansa lukujen -100 ja +100 väliltä. Mitä suurempi lukema, sitä suurempi osuus asiakkaistamme suosittelee palveluitamme.

*Huhtikuu 2024

Asiakkaamme kertovat

Lue lisää

Jätä tarjouspyyntö isännöintipalveluista

Mistä olet kiinnostunut?

Pakolliset tiedot

Lisätiedot

Pudota tiedostot tähän tai
Max. tiedoston koko: 1 GB.

    Lähettämällä lomakkeen annat meille luvan käsitellä tietojasi tietosuojaselosteemme mukaisesti.