{{ result.type_rendered }}
As. Oy Satahovi sijaitsee Tampereella. Taloyhtiötä isännöi Retta Isännöinnin Joni Brander ja hallituksen puheenjohtajana toimii Pekka Pajakkala.
Tamperelaisessa As Oy Satahovissa suoritettiin mittava remontti, johon liittyy myös täydennysrakentamista. Tavoitteena oli, että korjattu kiinteistö vastaa asumisen ja ympäristön vaatimuksiin seuraavat 50 vuotta.
Satahovissa päätettiin tehdä iso julkisivuremontti yhtä aikaa uudisrakentamisen kanssa. Talossa uusittiin hissit, ikkunat ja vesikatto sekä rakennetaan uudet, lasitetut parvekkeet kaikkiin asuntoihin. Lisäksi rakennetaan poistoilman LTO-järjestelmä, jolla saadaan jatkossa arviolta kolmanneksen säästö lämmityskustannuksiin.
As Oy Satohovin hallitus on ollut tyytyväinen Retta Isännöinnin tukeen remonttien aikana. Etenkin teknisellä isännöinnillä on ollut tärkeä rooli Satahovin isoissa remonteissa.
”Teknistä osaamista tarvitaan eri toimintojen (suunnittelu, rakennuttaminen, urakat) kilpailuttamisista toteutusvaiheen läpivientiin. Rettan tekninen isännöitsijä toimii meillä muun muassa työmaakokousten vetäjänä”, hallituksen puheenjohtaja Pekka Pajakkala kertoo.
“Suuri isännöintitoimisto on ollut jo mukana useiden taloyhtiöiden remonteissa, joten se kykenee hyödyntämään meille niistä saatuja kokemuksia.”
Hallituksen puheenjohtaja Pekka Pajakkala