{{ result.type_rendered }}
Yksi turhautuu tavaran määrästä, toinen kaappien siivoamisesta ja kolmas jatkuvasta pölyjen pyyhkimisestä. Kannustimia yksinkertaisempaan sisustukseen ja elämäntapaan on useita. Minimalistisia koteja kuitenkin yhdistää se, että niissä on selkeä ja harmoninen tunnelma sekä mahdollisimman vähän turhaa tavaraa.
Turhan tavaran karsiminen on yksi minimalismin keskeisimpiä piirteitä. Toinen tyylisuuntauksen perusajatus on, että kotiin ei hankita mitään sellaista, mitä ei oikeasti tarvitse. Alussa saattaa huolettaa, miten pienellä tavaramäärällä tulee toimeen. Montako kahvikuppia tai paistinpannua oikeasti tarvitsen? Entä mikä olisi sopiva lakanoiden määrä?
Lopulta voi olla jopa rauhoittavaa huomata, kuinka vähällä oikeastaan tuleekaan toimeen. Lue täältä, miten pääset eroon turhasta tavarasta kotona. Minimalistisessa sisustuksessa kannattaa satsata myös tavaran laatuun. Vähäinen määrä tavaraa on helppo pitää järjestyksessä, eikä laadukasta tavaraa tarvitse korvata heti uudella.
Pelkistetty ja virikkeetön koti rauhoittaa mieltä kiireisen arjen keskellä. Vaikka minimalisti ei nauti suuresta määrästä koriste-esineitä, koti on kuitenkin helppo kaunistaa esimerkiksi viherkasveilla. Tunnelman luomisen lisäksi tietyt kasvit puhdistavat myös kodin sisäilmaa.
Koriste-esineiden sijasta huomio kiinnittyy minimalistisessa kodissa usein itse huonekaluihin, minkä takia niiden ulkonäköön ja materiaaleihin kannattaa panostaa. Ovelliset säilytysratkaisut ovat erinomaisia kodin tarpeellisen, pienen tavaran säilyttämiseen.
Vaaleat sävyt, kuten puu, okra ja beige luovat lämpimän, mutta samalla raikkaan ilmeen kotiin. Tummista sävyistä innostuvan minimalistin kannattaa taas kokeilla harmaan eri sävyjä ja mustaa.
Kun värikartan pitää yhteneväisenä kalusteista astioihin ja koriste-esineisiin, näyttää koti selkeältä ja harmoniselta. Minimalistisessakin kodissa voi kuitenkin räväyttää yksittäisellä ja harkitulla väripilkulla, kuten persialaisella matolla tai värikkäällä taululla.