Realia Group uudistaa brändinsä ja tähtää alan uudistajaksi 

Kaunis maisemakuva katajannokka Helsinki Retta.fi

Realia Group uudistaa brändinsä ja tähtää alan uudistajaksi 

Pohjoismaiden suurin asuntojen, kiinteistöjen ja toimitilojen välitykseen sekä hallintaan erikoistunut asiantuntijapalvelukonserni Realia Group uudistaa brändiään ja sen myötä muuttaa myös nimensä. Realia on nyt Retta. Brändiuudistus on osa koko konserninlaajuista muutosta ja kasvustrategiaa. Uusi brändi julkaistaan 24.5.  

Brändiuudistus kattaa Realian liiketoiminnot Suomessa ja Ruotsissa. Jatkossa Realia Group, Realia Isännöinti, kiinteistöjohtamiseen erikoistunut Realia Management, Realia Vakuutuspalvelut sekä Ruotsissa Hestia toimivat Retta-brändin alla. Konserniin kuuluva Huoneistokeskus jatkaa toimintaansa omalla brändillään.  

”Olemme muuttuneet viime vuosina voimakkaasti ja samalla laajentaneet palvelutarjontaamme muun muassa hankinta- ja taloyhtiön vakuutuspalveluilla. Uskallan väittää, että olemme tänä päivänä eri yritys kuin kaksi vuotta sitten. Uusi brändi tekee muutoksen näkyväksi ja vauhdittaa organisaation kehitystä”, kertoo Rettan toimitusjohtaja Kari Virta

Rettan brändiuudistus viestii jo kuljetusta muutosmatkasta ja kiteytyy uuteen nimeen. Nimenmuutoksen takana on tahto toimia saman nimen alla kaikilla toimialueilla.  

”Liiketoiminta Ruotsissa ja muissa Pohjoismaissa ei valitettavasti ollut mahdollista Realia-nimen alla. Meillä on ainutlaatuisen kattava näkymä kiinteistöalaan ja haluamme pystyä hyödyntämään tätä osaamistamme kaikilla toimialueillamme. Nimenmuutos mahdollistaa yhtenäisen ja vahvan näkyvyyden sekä tukee kasvustrategiaamme pohjoismaisilla markkinoilla”, Virta kommentoi.  

Retta haastaa uudistumaan  

Pohjoismaissa 1600 asiantuntijaa työllistävä Retta haluaa uudistaa koko kiinteistötoimialaa.  

”Toivomme uuteen nimeemme liitettävän merkityksiä helposti lähestyttävästä, keskustelevasta ja oikeita valintoja tekevästä alan edelläkävijästä. Haluamme olla jatkossa entistäkin vahvempi suunnannäyttäjä koko alalle. Retta-brändin taakse sitoutuu suuri joukko osaavia ihmisiä, joiden haluna on ajatella koko kiinteistöalaa uudella tavalla”, Virta kertoo.  

Viime vuosina yhtiö on panostanut digitaalisiin ratkaisuihin, jotka lisäävät tehokkuutta, tiedon käsittelyn avoimuutta ja sujuvoittavat palvelua asiakkaille. Kehitetyt ratkaisut tarjoavat jo nyt taloyhtiöiden hallituksille ja osakkaille läpinäkyvyyttä taloyhtiön talouteen ja toimintaan sekä kaikille asukkaille helpon tavan hoitaa asumiseen liittyviä asioita. 

”Olemme Pohjoismaiden suurin kiinteistöalan toimija, mutta vahvuutemme perustuu paikallisuuteen. Tunnemme hyvin paikalliset asiakkaamme ja heidän toimintaympäristönsä. Pystymme tarjoamaan taloyhtiöille esimerkiksi huomattavia kustannussäästöjä hyödyntämällä 6 000 taloyhtiön ostovoimaa. Vastaavaa palvelukonseptia ei ole kenelläkään muulla alan toimijalla”, tarkentaa Virta.  

Lisäksi Retta kannustaa koko toimialaa ympäristövastuulliseen toimintaan.  

”Vihreä siirtymä koskettaa laajasti kiinteistöalaa, sillä kiinteistöt ja rakentaminen aiheuttavat noin 30 % maailmanlaajuisista hiilidioksidipäästöistä. Me tarjoamme ammattitaitoisella kiinteistöjohtamisella kiinteistöjen omistajille ratkaisuja, joiden avulla voidaan pienentää kiinteistöjen hiilijalanjälkeä ja sähkölaskuja. Meidän tehtävämme on auttaa asiakkaitamme tekemään vastuullisia päätöksiä ja edistää vihreää siirtymää asiakkaillemme tuotettavien palveluiden kautta”, lisää Virta. 

Lisätiedot: 

Kari Virta, toimitusjohtaja, Retta, kari.virta@realia.fi

Retta on Pohjoismaiden suurin kiinteistönjohtamis- ja kiinteistönvälityspalveluita tarjoava yritys. Rettan liiketoimintayksiköitä ovat kiinteistöjohtamisen toimialueella Retta Isännöinti ja Retta Management Suomessa sekä Retta Sverige Ruotsissa ja kiinteistönvälityksen toimialueella Huoneistokeskus Oy. Retta työllistää Pohjoismaissa noin 1 600 kiinteistöalan ammattilaista. Konsernin liikevaihto vuonna 2021 oli 130 miljoonaa euroa. www.realiagroup.fi