Yksinasuja, näin säästät asumiskuluissa

Yksin asuessa elämisen kulut voivat tehdä ison loven kukkaroon. Lue vinkkimme asumiskulujen pienentämiseen!

Asumiskulut voivat tulla yllättävän suuriksi, kun ne pitää maksaa kokonaan yksin. Useimmiten vuokra on suurin yksittäinen asumisen kulu. Yksinasujan kannattaakin muistaa vuokra-asuntoa etsiessään, että yksiöt keskeisillä alueilla ovat kaikkein halutuimpia ja jos on valmis tinkimään sijainnista, voi saada esimerkiksi isomman asunnon pienemmällä vuokralla. Vuokrassa voi myös säästää, jos hankkii asunnon ilman autopaikkaa, parveketta, saunaa tai vaatehuonetta.

Sähkölaskun loppusummaan voi vaikuttaa itse

Sähkölaitteiden kanssa pienetkin teot voivat johtaa mittaviin säästöihin. Siksi vanha neuvo käyttämättömien sähkölaitteiden sammuttamisesta kannattaa. Kodeissa on nykyään entistä enemmän viihde-elektroniikkaa ja on hyvä muistaa, että esimerkiksi television valmiustilassa pitäminen kuluttaa sähköä.

Usein pitkällä aikavälillä tulee edullisemmaksi hankkia uusi sähkölaite, kun käyttää kymmeniä vuosia vanhaa laitetta. Vuokra-asunnossa ei voi aina vaikuttaa isoihin kiinteisin laitteisiin, mutta ainakin pienkodinkoneet ja viihde-elektroniikka kannattaa päivittää A-energialuokkaan.

Sähkölaskua saa myös pienennettyä, kun sammuttaa aina valot huoneista, joista on pois yli 10 minuuttia – muista siis aina sammuttaa vessan valo. Myös itse lamput kannattaa valita huolella: uudet kirkkaat LED-valot vievät sähköä huomattavasti vähemmän kuin energiansäästölamput.

Kodin sähkösyöpöt löytyvät kylpyhuoneesta

Lattialämmitys on yksi suurimmista energiasyöpöistä, ja useimmista kerrostaloasunnoista se löytyy ainakin kylpyhuoneesta. Lattialämmitystä ei kannatakaan pitää jatkuvasti päällä, ja silloin kun sitä tarvitsee, riittää useimmiten jo alhainenkin lämmitysaste.

Jos asunnossa on sauna, on hyvä tiedostaa, että kodin suurin sähkösyöppö on sähkökiuas. Saunaan kannattaa mennä heti, kun se on lämmin ja kiukaan voi sammuttaa jo saunomisen loppupuolella. Energiataloudellisin saunan lämpötila on 70–80 astetta. Myös taloyhtiön yhteistä saunaa kannattaa hyödyntää, jos sellainen on.

Tartu tarjouksiin

Vertailemalla tarjouksia voi varmistaa, ettei maksa liikaa esimerkiksi sähköstä, kotivakuutuksesta tai internetistä. Kilpailuttaminen kannattaa, sillä tarjoukset voivat olla jopa kymmeniä euroja edullisempia kuin normaalihintaiset palvelut. Kannattaa myös selvittää, onko taloyhtiössäsi taloyhtiönetti, joka on usein tarjouksiakin edullisempi.

Fiksuilla ruokaostoksilla voi säästää asumiskulujen ohessa

Ruokakuluissa karsiminen ei tarkoita vain tonnikalan ja makaronilaatikon syömistä. Kun käy kaupassa vain muutaman kerran viikossa ja tulevien päivien ruoat suunnittelee jo ennen kauppaan menoa, voi säästää sievoisen summan. Kauppaan ei kannata lähteä myöskään nälkäisenä, sillä silloin tekee helpoiten heräteostoksia. Myös sillä on väliä, missä ostoksesi teet: kannattaa miettiä, onko oma lähikauppa vai kauempana sijaitseva iso supermarket edullisempi, varsinkin jos teet ostoksesi isoissa erissä.

Ruokaa kannattaa valmistaa kerralla isompi satsi. Ylijääneen ruoan voi jakaa eri päiville tai ottaa lounaaksi töihin. Jos et jaksa syödä samaa ruokaa montaa päivää, pakasta jäljelle jäänyt ruoka pakasterasioihin valmiiksi annoksiksi. Pakastaminen pidentää ruuan käyttöikää ja pakastetut annokset toimivat myös kiireisten päivien pelastuksena. Lisäksi kaikki ruuantähteet kannattaa aina käyttää: ne voi heittää esimerkiksi munakkaaseen, pyttipannuun, smoothieen, keittoon tai kastikkeeseen.

Kimppakämppäily kannattaa

Lopuksi kannattaa miettiä, onko yksin asuminen ainoa vaihtoehto vai voisitko muuttaa isompaan asuntoon kämppäkaverin kanssa. Kimppakämpässä vuokran ja osan laskuista saa jaettua. Myös oleskelu-, säilytys- ja keittiötilaa voi saada enemmän. Lisäksi seuraa on useimmiten saatavilla, kun sitä kaipaa kokkailuun, telkkarin katseluun tai oleskeluun.

Selaa vapaita vuokrakotejamme täällä>>