Mitä asiakkuuspäällikkö tekee työkseen?

Mikä on asiakkuuspäällikön tehtävä kiinteistöjohtamisen alalla. Tutustu Retta Managementin asiakkuuspäällikkö Taru Nurmen työnkuvaan.

Taru Nurmi on Retta Managementin asiakkuuspäällikkönä uusi, mutta hänellä on takana pitkä ura kirjanpidon sekä asuntojen myynnin ja vuokrauksen parissa – myös Retta Groupin muissa yhtiöissä.

Taru Nurmi on opiskelutaustaltaan laskentatoimen merkonomi. Valmistumisen jälkeen Nurmi työskenteli kirjanpidon parissa 8 vuotta, jonka jälkeen hän siirtyi Huoneistokeskukselle myyntineuvottelijaksi.

Huoneistokeskukselta Nurmi siirtyi SKV:lle vuokravälittäjän toimenkuvaan vuonna 2009. Vuokravälittäjänä hän hoiti isojen institutionaalisten vuokranantajien vuokra-asuntokantaa, vapaarahoitteisia-, ARAVA- sekä korkotuettuja kohteita ja keskisuurten vuokranantajien sekä yksityisten vuokranantajien kohteita. Lisäksi Nurmi myi Asuntosäätiön Asumisoikeus Oy:n asumisoikeusasuntoja.

”Vuokravälittäjän työ oli monipuolista, kiireistä ja hauskaa. Etenkin yksityisten vuokranantajien palaaminen palveluidemme pariin oli aina palkitsevaa, koska se kertoi, että jotain oli tullut tehtyä oikein. Työn ohessa suoritin myös IAT –tutkinnon”, Nurmi kertoo.

Uusia haasteita etsiessään Nurmi kiinnostui asiakkuuspäällikön tehtävästä. Hän aloitti nykyisessä toimenkuvassaan Retta Managementin asiakkuuspäällikkönä huhtikuussa 2018.

”Asiakkuuspäällikkönä vastaan tällä hetkellä kolmesta asiakkuudesta. Vastaan siitä, että Retta Managementissa asiat hoidetaan, kuten palvelusopimuksessa on sovittu. Huolehdin uusien toimintamallien käyttöönotoista, vastaan raportoinnista asiakkaaseen päin ja pidän yhteyttä asiakkaisiin sekä rettalaisiin. Perehdytän myös uudet rettalaiset asiakkuuksien toimintamalleihin”, Nurmi kertoo.

Asiakkuuspäällikkö raportoi kuukausittain asiakkaalle esimerkiksi vuokraustilanteesta, käyttöasteista, ja vuokratuotoista. Hän toimii välikätenä asiakkaan ja muun henkilöstön välissä, jotta asiakkuus hoituu ns. yhden luukun periaatteella. Asiakkuuspäällikkö on yhteyshenkilö, joka ohjaa asiakkaan viestin eteenpäin oikeille tahoille sekä selvittää omalle väelle vastaukset epäselviin kysymyksiin. Asiakkuuspäällikkö palaveeraa asiakkaan kanssa säännöllisesti sekä on mukana erilaisissa asiakkaan projekteissa.

Muita Retta Managementin asiakkuuspäällikölle kuuluvia tehtäviä voivat olla mm. vuokrauksen tilanteen seuraaminen, vuokrahinnastojen kokoaminen yhdessä paikallisten välittäjien kanssa, vuokrankorotukset, vuokralaisten yhteydenottoihin ja reklamaatioihin vastaaminen sekä asuntojen myynnissä avustaminen.

Vuokravälittäjän taustasta on Nurmen mielestä ollut hyötyä asiakkuuspäällikön työnkuvassa. ”Tiedän taustani ansiosta, miten kentällä asioita hoidetaan ja miten vuokrausta tehdään. Tunnen asuinhuoneen vuokralain hyvin ja puhun ”samaa kieltä” vuokravälittäjien kanssa”, Nurmi kertoo.

”Työssä palkitsee onnistumiset, uuden oppiminen ja se, kun asiakas, toimeksiantaja tai vuokralainen, palaa kerta toisensa jälkeen ostamaan meidän palveluitamme”, Nurmi sanoo

Kiinnostaako ura Retta Managementilla? Katso avoimet työpaikkamme tästä >>