{{ result.type_rendered }}
As. Oy Silokkaantie 9 on 70 asunnon kerrostalo Jyväskylässä. Taloyhtiön isännöitsijänä toimii Marko Tölli Retta Isännöinnistä ja hallituksen puheenjohtajana Marjut Hilska.
Vanhan kiinteistön muovisessa viemärijärjestelmässä todettiin yksi vuoto ennen vuonna 2012 tehtyä putkiston kuntotutkimusta ja kun toinen vuoto löydettiin vuonna 2014, tuli putkiremonttihankkeen suunnitteluun vauhtia. Hyvin ja huolella tehdyn hankesuunnitelman hyväksymisen jälkeen yhtiökokouksen päätös perinteisestä putkiremontista oli yksimielinen.
Tavoitteena oli perinteinen laajasisältöinen täysremontti, jossa viemärit, käyttövesiputket ja kylpyhuoneet uusitaan. Samalla haluttiin minimoida remontista asukkaille aiheutuva vaiva.
Sattumalta samaan aikaan taloyhtiölle ilmeni mahdollisuus päästä urakoitsija Rakennus Auvinen Oy:n nopean putkiremontin pilottikohteeksi. Koska hankesuunnitelmaan oli panostettu ja korjaussuunnitelma valmiiksi kilpailutettu, taloyhtiö pystyi tarttumaan tilaisuuteen nopealla aikataululla.
Urakoitsija toteuttaa saneerauksen viemärilinja kerrallaan, jolloin eri työvaiheissa on kerrallaan 20 asuntoa ja viikossa valmistuu viisi asuntoa. Näin asukkaat joutuvat muuttamaan tilapäismajoitukseen vain neljäksi viikoksi, vaikka putkiremontti kokonaisuudessaan kestääkin useita kuukausia.
Putkiremontti alkoi elokuussa 2017 ja eteni hienosti ja ajallaan työntekijöiden ammattitaidon, logistiikan toimivuuden ja hyvän suunnittelun ansiosta. Isännöitsijä Töllin ammattitaito hankkeen suunnittelussa oli korvaamaton apu koko putkiremonttihankkeen onnistumisessa. Niin isännöitsijä, taloyhtiön hallitus kuin urakoitsijakin korostivat hyvän suunnittelun merkitystä onnistumiselle. Nopea ja laaja putkiremontti toteutettiin myös kustannustehokkaasti, sillä hinta asuntoneliölle oli vain alle 600 euroa.
“Kokonaisuutena edennyt jouhevasti ja sujuvasti ja olemme tyytyväisiä sekä isännöitsijän että urakoitsijan työhön.”
Hallituksen puheenjohtaja Marjut Hilska