Tapulikaupunki

Tapulikaupungin toimivan joukkoliikenteen ansiosta oma auto ei alueella asuttaessa ole välttämättömyys. Junalla pääsee näppärästi esimerkiksi Tikkurilaan tai Malmille, jos Tapulikaupungin peruspalveluiden lisäksi kaipaa jotain muuta. Alueelta löytyy myös palloiluhalli ja kuntosali.

Puistolan juna-aseman ansiosta kulkuyhteydet Tapulikaupungista ovat erinomaiset. Junamatka Tikkurilaan kestää vain muutaman minuutin, ja Helsingin keskustaan pääsee kahdessakymmenessä minuutissa. Matka Espoon Selloon tai Itä-Helsingin Itikseen taittuu neljässäkymmenessä minuutissa, joten julkisen liikenteen yhteyksiä voidaan pitää sujuvina moneen eri suuntaan.

Tapulikaupunki on melko tiheästi rakennettu kaupunginosa, jonka keskustassa sijaitsee kokonaan autoilta kielletty vyöhyke. Kävelykatujen lomassa sijaitsee pieniä puistoja sekä lasten leikkipaikkoja, ja aluetta ympäröivät asuintalot. Autottomalla vyöhykkeellä myös perheen pienimpien on turvallista liikkua.