Pohjois-Tapiola

Pohjois-Tapiola on arvostettu ja rauhallinen, pientalovaltainen asuinalue. Lähistöllä sijaitsevien koulujen ansiosta alue on erityisesti lapsiperheiden suosiossa.

Pohjois-Tapiolasta on noin kahden kilometrin matka Tapiolan keskukseen, jonka palvelutarjonta on erittäin monipuolinen. Kaksi kauppakeskusta (Heikintori ja Ainoa), Stockmann, ruokakaupat, kirjakauppa, posti, pankit, kampaamot ja muut pienemmät liikkeet palvelevat koko Tapiolan asukkaita. Päivittäistavarakaupat löytyvät myös Pohjois-Tapiolasta.

Tapiolan asukaspuistossa järjestetään säännöllisesti toimintaa lapsiperheille. Muutaman päiväkodin lisäksi myös koulut, sekä peruskoulu että lukio, ovat Pohjois-Tapiolassa lähellä. Harrastusmahdollisuudet ovat Tapiolassa monipuoliset: lihasvoimaa voi harjoittaa kuntosaleilla, ja taitojaan pääsee kehittämään niin kamppailulajien, tanssin, voimistelun ja palloilulajien parissa. Luonnonläheisen alueen ulkoilumahdollisuudet ovat myöskin hyvät.