{{ result.type_rendered }}
Vuokra-asunnon löytäminen ei ole niin vaikeaa kuin moni voi luulla. Jos perusasiat ovat kunnossa, voi sopiva asunto löytyä nopeastikin. Retta Asuntovuokrauksen johtaja Jussi Lindholm kertoo, millainen on unelmien vuokralainen ja miten vuokrahakija voi edesauttaa mahdollisuuksiaan haluamansa vuokra-asunnon saamisessa.
Loppujen lopuksi asunnon löytämiseen ei tarvita kummempia niksejä, vain hieman joustavuutta ja realismia. Perusasiat, kuten ajoissa oleminen asuntonäytöllä sekä siistitty olemus auttavat hyvän ensivaikutelman luomisessa.
Retta Asuntovuokrauksen johtaja Jussi Lindholm vinkkaa yksinkertaisen ja toimivan keinon, millä erottautua joukosta asuntonäytössä: asuntohakemus kannattaa jättää etukäteen. Kun välittäjä on ehtinyt tutustua hakemukseesi jo ennen näyttöä, on hänen helpompi muodostaa kokonaiskuva sinusta.
Omista tarpeistaan ja aikatauluistaan kannattaa myös mainita, koska ne helpottavat välittäjän työtä. Kerro siis rohkeasti, mitä olet etsimässä.
– Jos sanoo todella laaja-alaisesti, että kaikki kelpaa vaikkapa akselilla Helsinki-Vantaa-Espoo, on välittäjän vaikea lähteä tarjoamaan asuntoa. Asunto voi siinä tapauksessa mennä sellaiselle, jolla on tarkemmat vaatimukset asuinpaikkansa suhteen. Myös aikatauluista kannattaa kertoa. Jos muuton pitää tapahtua nopeasti, pyritään se ottamaan huomioon myös meidän puoleltamme.
Helsingin keskusta ja asunnot raitiovaunulinjojen varrelta ovat edelleen todella haluttuja. Etsiessäsi vuokra-asuntoa ydinkeskustasta kannattaakin harkita, voisitko muuttaa myös keskustan ulkopuolelle. Kannattaa tutkia avoimin mielin vaikka Reittioppaan kautta, miten helposti pääsisi muualtakin pääkaupunkiseudulta kulkemaan omaan opiskelu- tai työpaikkaasi.
– Markkinatilanne on tällä hetkellä positiivinen ja vuokra-asuntoja on tarjolla enemmän verrattuna kuluneisiin vuosiin. Nyt on hyvät mahdollisuudet päästä mieleiselleen alueelle, jos perusasiat ovat kunnossa. Tietysti yksiö keskustan alueelta voi olla hankalampi löytää, ja siksi esimerkiksi opiskelijan kannattaa harkita myös kimppa-asumista.
Suurilla tuloilla tai elämäntilanteella ei ole valtavaa vaikutusta asunnon saannin kannalta. Luottotietojen pitää kuitenkin olla kunnossa.
– Voimme yhtä hyvin vuokrata sinkulle kolmion tai opiskelijapariskunnalle pienen yksiön keskustasta, jos he sellaista haluavat. Elämäntilanne ei vaikuta, kunhan vuokranmaksukyky on riittävä, Lindholm sanoo.
Viime kädessä mielikuva voi ratkaista hakijakisan, jos muut asiat ovat kunnossa.
– Jos ihminen sanoo näytössä, että nyt olen tullut kotiin, kyllä se välittäjään positiivisesti vaikuttaa. Välittäjä saa siitä tunteen, että asukas tulee viihtymään ja asumaan asunnossa pitkään. Yksityiseen vuokranantajaan mielikuvat voivat vaikuttaa vielä enemmän, koska vuokralaisen valitsee itse asunnon omistaja.
Asuntonäytössä ei siis tarvitse esittää jotain mitä ei ole ja yliyrittäminen ei useinkaan vaikuta välittömältä. Soittaminen ja asunnosta tiedustelu kuitenkin antavat kuvan, että olet aidosti kiinnostunut asunnosta.
– Vuokravälittäjät ymmärtävät, että on kysymys kodista, joten aina kannattaa soittaa. Kannattaa kuitenkin muistaa, että välittäjät ovat yleensä ainakin puolet työpäivistään toimiston ulkopuolella, eikä aikaa ole välttämättä heti vastata puheluihin tai viesteihin.
Hyvä vuokranmaksukyky: Hyvä vuokranmaksukyky takaa vuokranantajalle ja vuokralaiselle stressittömän vuokrasuhteen. Kun vuokrat tulevat tilille ajallaan, on sekä vuokranantajan että vuokralaisen helpompi keskittyä muuhun elämään.
Pidä asunnosta huolta kuin omasta: Vuokranantajat arvostavat asukasta, joka huolehtii vuokrakodista kuin omastaan. Vuokra-asunto on aina sijoitus, jonka antaa toisen ihmisen käsiin. Siksi on tärkeää, että vuokralainen antaa itsestään luotettavan kuvan alusta lähtien.
Asu kohteessa pitempään: Pitkäaikaiset vuokralaiset ovat arvostettuja ja suosiossa lähes kaikkien vuokranantajien keskuudessa. Asuntoihin priorisoidaan usein henkilöitä, jotka ovat asumassa niissä pidempään, koska se säästää vaivaa myös vuokranantajan puolelta. Esimerkiksi tulevista remonttikohteista löytyy toki koti myös lyhytaikaisemmalle vuokralaiselle.