Luminen parveke on vesivahinkoriski

Lunta on saatu viime aikoina runsaasti eri puolilla Suomea. Lunta kertyy herkästi myös asunnon parvekkeelle, ja jos parvekkeen rännit pääsevät tukkeutumaan, riskinä on vesivahinko asuntoon. Tiesitkö, että parvekkeen puhtaanapito kuuluu asukkaalle, asuipa asunnossa omistaja tai vuokralainen? 
 
Lain mukaan vuokralaisen on hoidettava vuokra-asuntoa huolellisesti. Jos vuokra-asunnossa on oma parveke, myös sen puhtaanapito kuuluu vuokralaiselle. Asukkaan onkin oleellista varmistaa, että parvekkeelle ei kasaannu esimerkiksi puiden lehtiä tai lunta.   
 
Lumitöiden ohella asukkaan täytyy varmistua, että vedenpoistoaukot pysyvät auki ja vesi pääsee poistumaan vapaasti sadevesikaivosta. Tällöin loska ja vesi eivät pääse rapauttamaan talon rakenteita. Pahimmassa tapauksessa parvekkeelle kasaantunut lumi voi sulaessaan päästä kynnyksen yli sisälle ja vaurioittaa asunnon lattiaa. Tästä johtuen etenkin asunnon seinusta ja parvekkeen oven edusta täytyy pitää vapaina lumesta.  

Tarkkana lumenpudotuksessa 
 
Kun lunta ja jäätä poistetaan, se täytyy tehdä turvallisesti. Ennen pudotusta on tärkeää varmistaa, ettei alla ole ihmisiä tai mitään rikkoutuvaa. Jos lumen heittäminen alas parvekkeelta ei ole muilla keinoin turvallista, lunta voi kantaa esimerkiksi ämpäreissä pois parvekkeelta. Jäätä poistaessa kannattaa olla tarkkana, ettei vahingoita parvekkeen pintoja.   
 
Vahinkojen välttämiseksi taloyhtiöt saattavat joissain tilanteissa hoitaa parvekelumien pudotuksia keskitetysti. Jos parvekkeelle on tippunut katolta poikkeuksellisen paljon lunta esimerkiksi taloyhtiön lumenpudotuksen yhteydessä, kannattaa asiasta ilmoittaa vuokranantajalle, joka voi puolestaan välittää tiedon taloyhtiön isännöitsijälle. 

Asukkaan muistilista parvekkeen kunnossapitoon 

  • Tarkkaile parvekkeen kuntoa säännöllisesti talven aikana. 
  • Huolehdi lumen, roskien ja jään poistamisesta ja varmista, että parvekkeen vedenpistojärjestelmä ei tukkeudu. 
  • Varmista, että voit poistaa lumet parvekkeelta turvallisesti ennen kuin ryhdyt toimenpiteisiin.