{{ result.type_rendered }}
Heikinlaakso on osa Helsingin Puistolan peruspiiriä. Rauhallisen alueen rakennuskanta koostuu pääasiassa omakoti- ja rivitaloista. Alueelta löytyy muutama ruokakauppa, muut palvelut sijaitsevat muutaman kilometrin päässä Puistolassa tai Jakomäessä.
Etenkin lapsiperheet suosivat rauhallista Heikinlaakson asuinaluetta. Päiväkoteja alueella on kaksi; Savotta ja Nummi. Koulut sijaitsevat Puistolan puolella. Myös harrastusmahdollisuuksia löytyy monipuolisesti niin lapsille kuin aikuisillekin: esimerkiksi Kalkkikallion luonnonsuojelualueella samoilu rauhoittaa mieltä. Muutaman kilometrin päässä sijaitsevassa Jakomäen liikuntapuistossa voi kohottaa kuntoaan useiden eri lajien parissa, ja myös Puistolassa harrastettavien lajien kirjo on laaja.
Heikinlaaksosta pääsee Puistolan juna-asemalle noin kymmenessä minuutissa. Sieltä yhteydet ovat hyvät joko Helsingin keskustaan tai Keravan suuntaan. Helsingin keskustaan pääsee suoraan myös bussilla, jolloin matka-aika on noin 40 minuuttia.