Talven tullen – muista ainakin nämä

Talvi, lumi, valaistus

Talven tullen on hyvä muistaa, että kiinteistönomistaja vastaa koko kiinteistön turvallisuudesta piha-alueita myöten. Mutta kenen vastuulle kuuluu parvekelumien putsaus entä piha-alueen hiekoitus ja lumityöt?

Useimmissa taloyhtiöissä talvikunnossapidon hoitaa hallituksen valitsema huoltoyhtiö. Huoltoyhtiön kanssa laaditussa sopimuksessa määritellään kaikki taloyhtiölle kuuluvat työt, jotka halutaan hoidettavan. Piha-alueiden osalta näitä ovat esimerkiksi lumityöt, kattolumien pudotukset ja piha-alueen hiekoitus. Lumen poistaminen omalta parvekkeelta sen sijaan on asukkaan vastuulla, asuipa asunnossa osakas tai vuokralainen, sillä parveke kuuluu asukkaan hallintaan.

Ennakointi ja reagointi talvikelien pelastajat

Vaaran paikkoihin reagoiminen ja niistä ilmoittaminen ovat kaikkien asukkaiden vastuulla. Liukkauden torjunta, lumityöt ja muut kiinteistön turvallisuuteen ja käytettävyyteen vaikuttavat asiat ovat hallituksen ja isännöitsijän valvottavia asioita, vaikka talvikunnossapidosta olisikin tehty sopimus huoltoyhtiön kanssa.

Taloyhtiö voi myös ennakoida talveen ja pimeään vuodenaikaan hyvissä ajoin. Esimerkiksi piha-alueen hyvä ja kattava valaistus auttaa ehkäisemään vahinkoja, kun vaaran paikat ovat selkeämmin havaittavissa. Kartoittamalla myös kiinteistön kattojen sekä parvekkeiden lumi- ja jääkertymäpaikat etukäteen aikaisempien vuosien perusteella, osataan valvoa entistä paremmin näiden pudotustarpeita.

Huomioi oma ja muiden turvallisuus

Lumen tai jään pudotustöihin tulee ryhtyä turvallisuus edellä. Lunta tai jäätä ei saa esimerkiksi heittää alas niin, että jalankulkijat voivat jäädä alle. Koska taloyhtiö on vastuussa kiinteistön turvallisuudesta, taloyhtiö antaa myös asukkaiden lumitöihin selkeät ohjeet, joita on helppo noudattaa. Kattolumien ja jäiden pudotukset on syytä jättää alan ammattilaisille.

Toisinaan taloyhtiöissä myös parvekkeiden lumenpudotus tehdään turvallisuussyistä keskitetysti ja yhtä aikaa koko taloyhtiössä. Tällöin parvekkeiden alapuolinen katu tai piha-alue suljetaan puomeilla, ja asukkaat putsaavat omat parvekkeensa lumesta tietyn aikarajan puitteissa. Joissain taloyhtiöissä myös parvekkeiden lumityöt on vastuutettu turvallisuussyistä huoltoyhtiölle. Tällöin taloyhtiön hallitus järjestää parvekelumien putsauksen samalla tavalla kuin kattolumien pudotuksen.

Onko asunnossasi parveke? Muista ainakin nämä!

  • Tarkkaile parvekkeen kuntoa säännöllisesti talven aikana.
  • Poista säännöllisesti lumi, roskat ja jää parvekkeelta ja varmista, että parvekkeen vedenpoistojärjestelmä ei tukkeudu.
  • Huolehdi lumet pois etenkin asunnon seinustalta ja parvekkeen oven edestä.
  • Kun teet parvekkeen lumitöitä, varmista, että voit poistaa lumet parvekkeelta turvallisesti. Noudata lumenpoistossa taloyhtiöltä mahdollisesti tulleita ohjeita.
  • Muista, että jos laiminlyöt velvollisuutesi parvekkeen kunnossapitoon, voit joutua korvaamaan taloyhtiölle tai muulle henkilölle toiminnastasi aiheutuneen vahingon.