Tule rakentamaan sujuvaa asumista kanssamme

Tarjoamme laajan valikoiman työtehtäviä kiinteistöjohtamisen alalla. Meillä työskentelee yli 600 asiantuntijaa eri puolilla Suomea, ja olemme isännöintialan suurin työllistäjä.

Olemme erityisen ylpeitä siitä, että arvomme Onnistumme yhdessä, Uudistamme rohkeasti ja Toimimme vastuullisesti eivät ole pelkkiä korulauseita, vaan ne näkyvät arjessamme ja työskentelymme pohjautuu näihin arvoihin. Uskomme, että laadukas isännöinti perustuu monipuoliseen osaamiseen ja tiimityöhön. Rettalla isännöitsijä ei hoida yksin kaikkea, vaan asiakkaan asioita on hoitamassa laaja joukko ammattilaisia.

Haemme jatkuvasti joukkoomme isännöitsijöitä, taloushallinnon asiantuntijoita, asiakaspalvelun osaajia sekä toimistoisännöitsijöitä.

Tarjoamme myös harjoittelupaikkoja esimerkiksi isännöinnin, taloushallinnon ja teknisten alojen opiskelijoille. Harjoittelijana sinun ei tarvitse pelätä jääväsi kahvinkeittäjän rooliin, vaan pääset syventämään osaamistasi käytännön työtehtävien kautta. Harjoittelujaksollasi saat tukea oman esihenkilösi lisäksi kokeneilta ammattilaisiltamme. Olitpa sitten kokenut asiantuntija tai urasi alkuvaiheessa, toivotamme sinut lämpimästi tervetulleeksi taustastasi riippumatta.

Rettalaisena pääset osaksi ammattitaitoista ja kehitysmyönteistä työyhteisöä, jossa jokaista kollegaa kohdellaan kunnioituksella. Työskentelemme yhteisönä, toisiamme arvostaen ja onnistumisista iloiten. Näemme erilaiset taustat, kokemukset ja näkökulmat vahvuutena, joka auttaa meitä kehittymään yhdessä.

Tule rakentamaan sujuvaa asumista kanssamme


Rettalla pääset osaksi valtakunnallista asiantuntijaorganisaatiota, jossa työskentelee yli 600 kiinteistöalan ammattilaista ympäri Suomen. Tarjoamme monipuolisia työtehtäviä kiinteistöjohtamisen parissa – tehtäviä, joissa voit kehittyä, ottaa vastuuta ja rakentaa pitkäjänteistä uraa. Meillä työ ei ole pelkkää arjen hallinnointia, vaan merkityksellistä asiantuntijatyötä, jolla vaikutetaan suoraan ihmisten asumiseen ja taloyhtiöiden toimivuuteen.

Miksi valita Retta