{{ result.type_rendered }}
”En halunnut vain myydä yritystä, halusin löytää sille hyvän kodin”
Katariina Kivipensaan ura isännöintialalla alkoi vuonna 2004, kun hän aloitti työt äitinsä omistamassa yrityksessä heti ylioppilaskirjoitusten jälkeen. Alkuun Katariina oli varma, ettei hänestä tulisi isännöitsijää, mutta jo muutaman kuukauden kuluttua hän muutti mielensä.
Vuosien varrella Katariina ehti tehdä käytännössä kaiken isännöinnin parissa, aloitti perustason isännöitsijänä, eteni osakkaaksi ja lopulta otti vastaan toimitusjohtajan roolin äitinsä jäädessä eläkkeelle.
Suunnitelmallinen muutos
Pitkän uran ja suuren vastuun keskellä Katariina alkoi miettiä omaa tulevaisuuttaan: ”Vaikka olen tehnyt paljon, työvuosia on vielä jäljellä”. Hän pohti vaihtoehtoja ja ryhtyi laatimaan exit- suunnitelmaa osana johtamisen ja yritysjohtamisen erikoisammattitutkintoa.
Yrityskaupan idea nousi esiin, kun Katariina halusi varmistaa, että mahdollinen ostaja tarjoaisi hyvän kodin yrityksen henkilöstölle. Rahallisen hyödyn sijaan tärkeintä oli ihmisten hyvinvointi ja yrityksen arvojen säilyttäminen. Pitkän harkinnan ja perusteellisen kilpailutuksen jälkeen oikea kumppani löytyi: Retta.
”Oli heti selvää, että Retta erottui edukseen. He kuuntelivat aidosti, vastasivat kaikkiin kysymyksiin ja suhtautuivat henkilöstöön kunnioittavasti. Tiesin, että tämä on oikea paikka meille kaikille.”
Muutoksen hetki ja uuden alun tunteet
Yrityskauppa herätti monenlaisia tunteita – jännitystä, epävarmuutta ja lopulta suurta helpotusta. Kauppakirja allekirjoitettiin sähköisesti kahvilan terassilla, hiljaisessa hetkessä, mutta Katariinan mielessä tapahtui paljon. Yksi suurimmista jännityksen aiheista liittyi äidin reaktioon, miten kertoa elämänuransa myynnistä. Lopulta äiti ymmärsi päätöksen hyvin ja näki sen järkevänä ratkaisuna pienyrityksen tulevaisuuden kannalta.
Lämmin vastaanotto ja uudenlainen arki
Yksi suurimmista muutoksista oli se, miten päätöksiä tehdään suuressa organisaatiossa. Pienessä yrityksessä asiat ratkottiin nopeasti toimiston sisällä – keskusteltiin, päätettiin ja vietiin käytäntöön. Nyt taustalla on isompi rakenne, jossa päätöksenteossa on asiasta riippuen useampia vaiheita. Aluksi siihen piti totutella, mutta koska Katariina oli jo pitkään pohtinut muutosta ja valmistautunut siihen, sopeutuminen sujui lopulta luontevasti. “En kokenut kulttuurishokkia, olin tehnyt ajatustyötä tämän eteen pitkään,” hän kertoo.
Toisaalta tuki ja yhteisöllisyys tekivät siirtymästä helpomman. Katariina kuvailee, kuinka heidät otettiin heti lämpimästi vastaan: “Se tuntui kuin lämpimältä halaukselta. Meistä oikeasti välitettiin.”
Uusi arki toi mukanaan paljon hyvää. Ennen Katariina kantoi yksin vastuun yrityksen kehittämisestä ja henkilöstöstä – nyt ympärillä on tiimi, jonka kanssa jakaa työtä ja ajatuksia. “Minulla on energiaa päivälläkin miettiä asioita, joita aiemmin pohdin iltaisin ja viikonloppuisin.”
Tilaa kehittyä ja vaikuttaa
Katariina kokee, että Rettalla hänen osaamistaan arvostetaan. Hän on saanut tuoda esiin omia ideoitaan ja ollut mukana kehittämässä käytäntöjä yhdessä johtoryhmän kanssa. Vaikka integraatio vaati uuden oppimista, erityisesti uusien ohjelmistojen osalta, kokemus on ollut kokonaisuudessaan myönteinen. “Täällä kuunnellaan työntekijöitä. Ideoita ei torpata, vaan niille annetaan aidosti mahdollisuus.”
Katariinan mukaan erityisen positiivista on ollut johdon läsnäolo ja helposti lähestyttävä toimintatapa. “Toimitusjohtaja ja muu johto käyvät säännöllisesti myös alueyksiköissä. He eivät jää etäisiksi kasvoiksi ruudun takana, vaan pysyvät aidosti mukana arjessa. Se kertoo, että täällä ollaan yhtä porukkaa.”
Avoimin mielin uuteen
Katariina rohkaisee muita, jotka siirtyvät yrityskaupan myötä uuteen organisaatioon tulemaan mukaan avoimin mielin. “Alussa on paljon uutta opeteltavaa, etenkin järjestelmien kanssa, mutta niistä selviää, ja lopulta ne helpottavat arkea.” Hän muistuttaa, että kukaan ei jää yksin, ja kannustaa olemaan oma itsensä: “Uskalla tuoda ajatuksesi esiin. Täällä ideoita ei vain kuunnella, vaan niille annetaan mahdollisuus. Ei tarvitse miettiä, viitsiikö sanoa ääneen, täällä saa ja kannattaa puhua.”
Retta aloittaa marraskuussa 2025 Trainee-ohjelman, ja haku ohjelmaan on nyt avoinna. Etsimmekin useammalle paikkakunnalle palkalliseen harjoitteluun tulevaisuuden isännöitsijöitä, joilla on esimerkiksi kaupallinen tai tekninen koulutus- tai työtausta ja motivaatiota heittäytyä isännöinnin pyörteisiin. Katso tarkemmat yksityiskohdat alla olevasta työpaikkailmoituksesta ja hae mukaan tai vinkkaa eteenpäin!
Jätä tarjouspyyntö isännöintipalveluista, niin otamme sinuun yhteyttä ja kerromme kuinka voimme olla avuksi.
Lähettämällä lomakkeen annat meille luvan käsitellä tietojasi tietosuojaselosteemme mukaisesti.