{{ result.type_rendered }}
Retta Isännöinnin Kuusamon yksikönpäällikkö Sanna-Mari Kantola otti muutama vuosi sitten rohkean askeleen kohti unelmaansa ja muutti perheineen pääkaupunkiseudulta pohjoiseen ilman tietoa tulevasta.
Työskenneltyään vähittäiskaupan alalla 15 vuotta esihenkilönä, Sanna-Mari kaipasi elämäänsä uutta suuntaa. Hän osti omistusasunnon puolisonsa kanssa ja selvää oli, että Sanna-Mari halusi mukaan taloyhtiön hallitukseen. Hänestä tuli vuoden kuluessa hallituksen puheenjohtaja ja ystävystyi samalla taloyhtiön isännöitsijän kanssa. Samoihin aikoihin Sanna-Mari suoritti merkonomin opinnot ja päätti hakea kiinteistösihteeriksi, mutta päätyikin työskentelemään isännöitsijänä Nummelan ja Karkkilan alueella. Oman taloyhtiön isännöitsijä oli suositellut, että Sanna-Marista tulisi varmasti osaava isännöitsijä.
Pari vuotta myöhemmin Sanna-Mari lomaili taas kerran perheineen Kuusamossa, koska Koillismaan luonto oli heille paikka missä rauhoittua. Sanna-Marin kepeästä heitosta tähtitaivaan alla “Voisipa täällä joskus asua” meni vain neljä kuukautta ja talokaupat Kuusamossa oli tehty. Muutto Kuusamoon tehtiin täysin ilman tietoa työllistymisestä. Luotto päätökseen oli kuitenkin vahva eikä mennyt kauaakaan, kunnes Sanna-Mari työllistyi toimistoisännöitsijäksi Rettalle. Vähittäiskaupan alalla isossa ketjussa pitkään työskennelleenä Sanna-Mari kaipasi ison talon toimintaa ja turvaa, joten Retta oli hänelle oiva vaihtoehto.
Yksikönpäälliköksi edennyt Sanna-Mari painottaa oman henkilöstönsä hyvinvoinnin ja motivaation merkitystä. Hyvä työhön perehdyttäminen ja ystävällisyys kantavat hedelmää myös tulevaisuudessa. Kuusamon henkilökuntaa Sanna-Mari pitää mahtavana. Jokainen saa olla oma itsensä ja toisia autetaan, mutta työn ohessa muistetaan myös pitää hauskaa. Rettalla puolestaan parasta Sanna-Marin mielestä on jatkuva kehitys. Työn tehostaminen erilaisten järjestelmien avulla sekä työn automatisointi on kaikkien etu. Strategiassamme nimetyn Rettawayn tuomat selkeät yhteiset työskentelytavat eri puolilla Suomea ovat Sanna-Marin mielestä oikea yhteinen suunta.
Isoimmaksi opikseen urallaan Sanna-Mari mainitsee oivalluksen, että kaikkea ei tarvitse tietää heti. Tärkeämpää on, että osaa selvittää asian ja se saattaa tapahtua porukalla, vaikka toimiston kahvipöydän ääressä. Kuusamoon muutto on myös mahdollistanut elämän rauhoittamisen ja hidastamisen. Vaikka työ on kiireistä ja aikataulutettua, täytyy välillä nukkua yön yli ja miettiä vasta seuraavana päivänä asia läpi. Työn vastapainoksi Sanna-Mari retkeilee perheensä kanssa luonnossa, tekee käsitöitä ja kalastaa. Juuri hankitulla veneellä pääsee pian kalastelemaan yöttömän yön rauhaan.
Motokseen Sanna-Mari mainitsee ”Unelmilla ei ole parasta ennen päivämäärää. Koskaan ei ole liian myöhäistä tehdä jotain muutosta, sillä meillä on vain tämä yksi elämä.” Kun lapset ovat vanhempia uskoo Sanna-Mari löytävänsä itsensä vielä pohjoisemmasta.