{{ result.type_rendered }}
Satakuntalaisen Jenna Tammisen urapolku Rettalla on ollut vauhdikas matka. Isännöitsijänä yllättäen työnsä aloittanut nykyinen yksikönpäällikkö vastaa Rettan Porin, Rauman ja Kankaanpään isännöitsijätoimistoista.
Ennen kiinteistöalalle tuloaan Jenna työskenteli viitisentoista vuotta Osuuskauppa Keulalla ja suoritti työn ohessa ammattikorkeakoulututkinnon. Tämän jälkeen perheeseen syntyivät lapset ja Jenna halusi muuttaa uransa suuntaa. Isännöitsijän työstä unelmoiva Jenna päätti hakea kiinteistösihteeriksi, sillä ajatteli työn toimivan hyvänä ponnahduslautana kohti hänen lopullista tavoitettaan. Työhaastattelun jälkeen Jennalle kuitenkin ilmoitettiin, että hänestä tuleekin kiinteistösihteerin sijaan isännöitsijä. Työn alkutaipale oli kuin sukellus suoraan syvään päätyyn, mutta isännöitsijän ammattitutkinnon suorittaminen toi tukea uudenlaiseen arkeen.
Rettalla Jenna arvostaa kannustamista työn ohella opiskelemiseen ja hän onkin oiva esimerkki työn ja opintojen yhdistämisestä. Isännöinnin ammattitutkinnon suorittamisen jälkeen matka jatkui kohti isännöinnin erikoisammattitutkintoa, jonka jälkeen Jenna suoritti myös johtavan isännöinnin tutkinnon. Tällä hetkellä työpöydällä on liiketoiminnan erikoisammattitutkinto ja ylemmän ammattikorkeakoulun innovaatio asiantuntija -tutkinto. Opintojen tuoma oman osaamisen jatkuva kehittäminen on mahdollistanut Jennalle myös nopean etenemisen talon sisällä.
Kiireisen työn ja kouluttautumisen vastapainoksi Jenna nollailee golfia pelaillen ja lenkkeillen. Talvella puolestaan vauhdin huumaa tarjoaa lasketteleminen. Yksikönpäällikön kiireinen työ vaikeuttaa välillä työn ja vapaa-ajan tasapainottamista, mutta rankan rupeaman jälkeen Jenna pyrkii löysäämään tahtia. Kuluneiden seitsemän vuoden aikana töihin lähteminen ei onneksi ole ottanut päähän kertaakaan, vaikka haastaviakin hetkiä on matkalle mahtunut.
Isännöitsijän uran alussa kolmekymppisenä naisena Jenna törmäsi usein hänen osaamiseensa kohdistuviin ennakkoluuloihin. Vuosien saatossa hän on kuitenkin päässyt onnistuneesti rikkomaan erilaisia isännöitsijöihin kohdistuvia stereotypioita. Suurimmaksi opikseen Jenna mainitsee rohkeuden mennä omia unelmiaan kohti. Kaikki on mahdollista, kun opiskelee ja tekee kovasti töitä. Luonteeltaan Jenna kuvailee itseään läpi harmaan kiven tyypiksi; jos hän päättää jotain, hän myös tekee sen.
Jenna nostaa esiin arvomme ”onnistumme yhdessä”, koska kokee, että olemme Rettalla menneet vahvasti kohti tätä tavoitetta. Jenna haluaisikin lähettää terveisiä muille rettalaisille, että pidetään siitä myös jatkossa kiinni ja muistetaan, että se työkaveri, jota ei välttämättä nähdä siellä toimistolla, vaan ehkä ruudun välityksellä, on yhtä lailla meidän työkaverimme ja tehdään yhdessä tiiminä töitä.