{{ result.type_rendered }}
Retta Isännöinti käynnisti oman isännöinnin trainee-ohjelmansa marraskuussa 2025. Sen tavoitteena on valmentaa uusia proaktiivisia kiinteistönhallinnan ammattilaisia isännöintialan nopeasti muuttuvalle kentälle.
Isännöitsijän ammatti on asiantuntijatyötä, jossa vaaditaan paitsi kykyä hallita kokonaisuuksia, myös halua tehdä odotukset ylittävää asiakaspalvelua. Retta Isännöinnin marraskuussa startanneeseen isännöitsijä trainee-ohjelmaan valittiin 8 henkilöä erilaisilla työ- ja opiskelutaustoilla. Isännöinnissä aiempi työkokemus tai opinnot voivat olla hyödyksi, vaikka ne olisivatkin toiselta alalta. Esimerkiksi myyntikokemus, rakennusalan opinnot tai taloushallinnon koulutus antaa syvyyttä oppimiseen. Kaikkia harjoittelijoita yhdistää suuri palo uuden oppimiseen ja aito halu tulla asiantuntevaksi isännöintialan ammattilaiseksi, eli taloyhtiön asiantuntijakumppaniksi. Tavoitteena on, että traineet työllistyvät Rettalle isännöitsijän tehtäviin vuoden mittaisen työsuhteessa suoritettavan harjoittelujakson jälkeen tai jo sen aikana.
— Olemme nykyaikaisen isännöinnin rohkeita edelläkävijöitä. Haluamme ravistella alaa ja edellyttää paitsi läpinäkyvyyttä, myös taloyhtiöiden edun aktiivista ajamista koko alalta. Asiantuntijakumppani -lupauksellamme haluamme korostaa taloyhtiöiden hallitusten ja isännöinnin yhteispelin tärkeyttä. Trainee-ohjelmamme tavoitteena on tarjota uusille tekijöille mahdollisuus oppia kokeneilta konkareiltamme alan käytännöt käytännön työn kautta, kertoo Anders Gylling Retta Isännöinnin toimitusjohtaja.
Yllättävä suosioTrainee-ohjelman suosio yllätti. Sekä mediassa että Rettan omissa kanavissa markkinoitu ohjelma herätti paljon kiinnostusta ja keskustelua isännöitsijän työstä. Ohjelmaan haki mukaan ilahduttava määrä motivoituneita ja oppimishaluisia tulevaisuuden tekijöitä. Erityisen iloisia olimme hakijoiden monipuolisista ja hyvinkin erilaisista taustoista. Tämä osoittaa, että alalle ei ole yhtä oikeaa polkua, vaan tärkeintä on motivaatio isännöitsijän työtä kohtaan.
— Olemme hyvin kiitollisia kaikista hakemuksista. Tilausta tämänkaltaiselle ohjelmalle selkeästi on ja se indikoi voimakkaasta kiinnostuksesta niin alaa kuin Rettaakin kohtaan, Anders Gylling jatkaa.
Sopiva sekoitus teoriaa ja käytäntöä
Rettan trainee-ohjelmassa yhdistetään luentomuotoista opetusta ja työssäoppimista eri Rettan toimipisteissä. Sillä varmistetaan monipuolinen oppiminen ja tarjotaan syväsukellus isännöitsijän vaihtelevaan työnkuvaan. Trainee-ohjelman päätyttyä traineilla on riittävät valmiudet suorittaa Isännöinnin ammattitutkinto (IAT) osaamisen näytöin alan koulutusta tarjoavassa oppilaitoksessa.Trainee-ohjelma tarjoaa perehdytystä laaja-alaisesti. Eri järjestelmien ja toimintamallien lisäksi traineet saavat perehdytystä esimerkiksi asiakaspalveluun, myyntiin, itsensä johtamiseen, markkinointiin ja viestintään. Perehdyttäjinä toimivat rettalaiset yli osastorajojen. Jokaiselle traineelle on nimetty oma henkilökohtainen isännöitsijä-mentori, jonka kanssa paitsi perehdytään oppimistehtäviin, myös opitaan seuraamalla isännöitsijän arkea. Trainee-ohjelman edettyä pidemmälle traineet pääsevät avustamaan Rettan isännöitsijöitä asiakaskohteidemme päivittäisessä tekemisessä.Valtakunnallisuus on valttia
Traineet työskentelevät pääasiallisesti kotipaikkakuntansa Rettan toimipisteessä. Pohjoisin trainee-paikkakunta on Oulu ja itäisin Lappeenranta. Ohjelma on siis aidosti valtakunnallinen.Traineet tapaavat säännöllisesti Rettan päätoimipisteessä ryhmän yhteisten perehdytys- ja valmennuspäivien merkeissä.Tiivis trainee-ryhmä ja sen tuoma tuki on koettu traineeden kesken tärkeänä ja oppimista edistävänä. Eri paikkakunnat on koettu rikkautena. Vaikka kaikissa toimipisteissä noudatetaan samoja prosesseja arjen isännöinnissä, aluekohtaiset erityispiirteet ovat kiinnostavia ja niiden vertailu syventää oppimista.
— Katsomme rohkeasti eteenpäin, myös silloin kun elämme yhteiskuntana haastavia aikoja. Olen luottavainen tulevaisuuden suhteen. Trainee-ohjelmamme on konkreettinen osoitus uskosta tulevaan ja jatkuvaan kasvuumme, Anders Gylling summaa.
Lue lisää Trainee-ohjelmasta
Jätä tarjouspyyntö isännöintipalveluista, niin otamme sinuun yhteyttä ja kerromme kuinka voimme olla avuksi.