{{ result.type_rendered }}
Helsinkiläinen taloyhtiö kilpailutti lainansa uudella Ador-palvelulla. Tulokset yllättivät positiivisesti.
Mannerheimintien ja Nordenskiöldinkadun kulmassa seisoo komea kivitalo. Se on vuonna 1928 valmistunut asunto-osakeyhtiö Turuntie 68.
Jyhkeässä rakennuksessa on 110 asuntoa, yli 4000 neliötä asuinpinta-alaa ja neljä yhtiön omistuksessa olevaa liiketilaa. Pohjakerroksesta löytyy aikakauden rakennuskannasta poiketen myös pieni erikoisuus: oma autotalli.
Kiinteistöön on ajan saatossa tehty erilaisia korjausremontteja – viimeisimpänä perusteellinen linjasaneeraus, jonka aikana esimerkiksi talon hissit uudistettiin.
”Lainaa oli vuosien varrella kertynyt. Ja sitten korot ja muut kustannukset lähtivät nousuun”, aloittaa taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja Heikki Häyhä.
Taloyhtiöllä oli viisi erillistä lainaa, joita lyhennettiin kahteen eri pankkiin. Kalleimmassa lainassa korkomarginaali oli 1,4 prosenttia, edullisimmassa 0,8.
”Kun kustannukset alkoivat nousta, taloyhtiön hallitus halusi kääntää kaikki kivet, jotta säästöjä saataisiin”, Häyhä kertoo.
Ja säästöjä saatiin.
Turuntien 68 on yksi niistä taloyhtiöistä, jotka osallistuivat Retta Isännöinnin uuden Ador-palvelun testaukseen. Ador on markkinoiden ensimmäinen palvelu, jonka avulla taloyhtiö voi kilpailuttaa yhtiölainojen marginaalit vaivattomasti.
Häyhän mukaan osallistumista ei tarvinnut juuri pohtia, kun yhtiön isännöitsijä palvelusta hallitukselle kertoi.
”Lähdimme mukaan uteliaan positiivisella mielellä. Palvelun hyödyntäminen kun ei sido mihinkään. Parasta onkin se, että päätöksen lainojen kohtalosta voi tehdä analyysitulosten perusteella.”
Taloyhtiö ei maksa lainojen kilpailuttamisesta mitään. Jos yhtiö sitten päättää siirtää lainat toiseen pankkiin, Adorin toimeksiantopalkkio on 25 prosenttia yhtiön ensimmäisen vuoden säästöistä.
Töölöläisessä taloyhtiössä Adorin tekemän kilpailutuksen tulos oli selvä: edullisempaa lainaa oli tarjolla. Olemassa olevat lainat päätettiin siirtää uuteen pankkiin.
Minkälaisia tuloksia sitten saatiin?
”Lainan marginaali putosi kolmasosaan alkuperäisestä”, Häyhä summaa.
Muutos selkeytti taloyhtiön maksuliikennettä muutenkin, sillä enää lainoja ei tarvitse lyhentää kahteen eri pankkiin.
”Kun laskee pois yksittäisten lainojen siirtämiseen liittyvät sanktiot ja kaikki muut järjestelypalkkiot, taloyhtiön kokonaissäästö on merkittävä”, Häyhä kiittelee.
”Jos osakkaat eivät nyt aivan käsiään taputtaneet, ainakin nyökyttelivät tyytyväisinä”, Häyhä naurahtaa muistellen osakkaiden reaktioita lainakilpailutuksen lopputuloksesta.
Töölöläisessä taloyhtiössä prosessiin meni kokonaisuudessaan puolisen vuotta. Koska lainoja oli useita, niiden uudelleenjärjestelyyn kului jonkin verran aikaa. Kun analyysi aloitettiin loppuvuodesta 2022, keväällä 2023 kaikki oli jo hoidettu.
Taloyhtiössä ei asian eteen tarvinnut tehdä muuta kuin järjestää ylimääräinen yhtiökokous, jossa lainojen siirrosta päätettiin.
Päätös oli yksimielinen.
”Adorin tekemä analyysi oli tiivis ja selkeä. Siinä oli laskettu sekä säästöt että kustannukset niin, että kaikki oli selkeästi eroteltu. Sen perusteella päätös oli helppo tehdä”, Häyhä kertaa.
Analyysin perusteella konkretisoitui sekin, ettei taloyhtiöllä ollut riittävää puskuria tulevan varalle.
”Olihan se tiedossa, mutta riittämätön maksuvalmius tuli Adorin antamasta analyysistä todella selkeästi esiin. Ja puskurirahaston kerääminen on nyt aloitettu yhtiössä.”
Tällä hetkellä Ador on Retta Isännöinnin nykyisten taloyhtiöasiakkaiden käytettävissä oleva palvelu. Olisiko Häyhällä antaa jokin vinkki sellaiselle taloyhtiölle, joka vielä pohtii Adorin hyödyntämistä?
”Kilpailuttaminen kannattaa aina”, hän kiteyttää.
Taloyhtiölainojen kilpailuttaminen ei kuitenkaan tavallisesti ole mikään helppo homma.
”Voi olla, että olisimme joutuneet kilpailutuksen tekemään joka tapauksessa yhdessä isännöitsijän kanssa, koska kustannukset olivat nousussa. Mutta ilman Adoria koko prosessi olisi ollut todella työläs. Nyt kaikki tarvittava tieto tuli yhdessä paketissa, joka oli helppo esitellä osakkaille.”