Isännöintiä Myötätuulessa

As.oy Myötätuulen hallituksen puheenjohtaja Johanna Backman ja isännöitsijä Anita Kauppinen

Yhteispelissä auttavat yhdessä sovitut käytännöt, mutta osansa on henkilökemiallakin.

Isännöitsijä Anita Kauppinen ja hallituksen puheenjohtaja Johanna Backman huolehtivat As.oy Espoon Myötätuulenmäestä hyvässä yhteistyössä. Yhteispeli on ollut niin sujuvaa, että Kauppinen on pyrkinyt jalkauttamaan samoja toimintamalleja muihinkin isännöimiinsä yhtiöihin.

Kauppinen on isännöinyt Myötätuulenmäkeä vuodesta 2021, yhdessä nelihenkisen hallituksen kanssa. Hän kertoo, että isännöinnin ja hallituksen yhteistyön perustana ovat toimivat viestintä- ja kokouskäytännöt. Kumpaakin leimaa asioiden ennakointi.

– Myötätuulen hallitus käsittelee asiat keskenään, ennen kuin laittaa minulle viestin. Sähköpostiin ei synny pitkiä hallituslaisten viestiketjuja, kun kaikki viestit kulkevat puheenjohtajan kautta ja minulle lähetetyssä viestissä on hallituksen päätös tai tehtäväohjeistus. Asiat valmistellaan myös ennen kokouksia, jolloin niissä voidaan keskittyä olennaiseen ja päätösten teko on sujuvaa.

Lupaukset ja aikataulut pitävät

Hiljattain isännöinti ja puheenjohtaja valmistelivat yhdessä esimerkiksi tilinpäätöksen ja seuraavan vuoden budjetin. Backman on ollut erityisen tyytyväinen siihen, miten Kauppisen johdolla on pysytty aikatauluissa.

– Se mitä luvataan, se myös tehdään sovitussa aikataulussa. Tästä syntyvä luottamus isännöintiä kohtaan on kaiken A ja O.

Hän muistuttaa, että vaikka käytänteet ovat tärkeitä, myös henkilökemialla on osansa yhteistyön sujumisessa.

– Anitan vahvuus on se, että hän on motivoitunut ja osaava, ja hänellä on hyvät ihmissuhdetaidot. Hän osaa kommunikoida sujuvasti niin hallituslaisten kuin osakkaidenkin kanssa.

 
Espoon Saunalahdessa sijaitsevassa Myötätuulenmäessä viihdytään pitkään. Moni on asunut
talossa sen rakentamisvuodesta 2004 lähtien.

Tiedonjano auttaa taloyhtiön hoidossa

Kumpikin on sitä mieltä, että taloyhtiön hoidossa yksi tärkeimmistä taidoista on valmius ottaa selvää. Lainsäädännön muuttuessa selvitettävää usein riittää. Taannoin Kauppinen esitteli hallitukselle esimerkiksi paloturvallisuuteen liittyviä vastuumuutoksia. Tiedonjano kiinteistöalan ajankohtaisia muutoksia kohtaan on Backmanin mukaan tärkeää myös hallituslaisille. He ovat monesti maallikkoja, joille taloyhtiömaailma ei ole tuttu ennestään.

– Toimin myynti- ja markkinointitehtävissä, joten itselläni on talousosaamista, josta on apua taloyhtiön hallituksessa. Taloyhtiöosaamista minulla ei kuitenkaan ollut ennestään, ja hallituksessa toimiessa olen oppinut paljon.

Kauppinen ja Backman ovat havainneet, että isännöinnin ja hallituksen hyvää yhteistyötä helpottavat myös Rettan tarjoamat tukitoiminnot. Jos Kauppisella ei ole jostain asiasta osaamista, hän löytää aina jonkun, jolta kysyä lisää.

Backman taas arvostaa OmaRettan hallitusnäkymää, jonka kautta hallituksen on helppo pysyä ajan tasalla taloyhtiön taloudesta ja isännöinnin tehtävälistasta, jotka Kauppinen päivittää sinne.

Saumaton yhteistyö tuonut myös taloudellista hyötyä

Rettan lisäpalvelujen tuella isännöinti on tarjonnut hallitukselle myös uusia ratkaisuja Myötätuulenmäen kehittämiseen.

– Esimerkiksi viime vuonna Anita vinkkasi tarkistuttamaan pysäköintirakennuksen kiinteistöverotuksen, ja saimme takautuvasti sievoisen summan, sillä verotus oli aiemmin perustunut virheelliseen rakennetietoon, sanoo Backman.

Parhaimmillaan hallituksen ja isännöinnin saumattomasta yhteistyöstä onkin koitunut taloyhtiölle taloudellista hyötyä:

– Isännöinnin johdolla hyvin hoidetut kilpailutukset ovat kerryttäneet talouspuskuria, minkä takia ylimääräisiä vastikkeita ei ole jouduttu perimään ja vastikkeiden nousu on ollut maltillista, Backman kiittelee.

Teksti: OmaRetta-asiakaslehden toimitus
Kuvat: Juho Kuva

Taloyhtiön tiedot

Taloyhtiö: As.oy Myötätuulenmäki

Sijainti: Saunalahti, Espoo

Asuinrakennuksia: 2

Huoneistoja: 49

Valmistumisvuosi: 2004

Isännöitsijä: Anita Kauppinen

Hallituksen puheenjohtaja: Johanna Backman