{{ result.type_rendered }}
Retta Isännöinnin asiakkaat hyötyvät poikkeuksellisen laajasta palveluvalikoimasta. Niillä taloyhtiöt saavat taloudellisia etuja ja hallinnoinnin helppoutta.
Teidänkin taloyhtiönne suurin menoerä on todennäköisesti lämmitys. Se yhdistettynä huoltopalveluihin, vedenkulutukseen, veroihin ja pienkorjauksiin muodostaa noin 80 % taloyhtiön säännöllisistä kuluista. Taloyhtiöllänne on ehkä myös lainaa tai suunnitelmia lainan hakemiseen, jolloin koko lainan aikaiset kulut nousevat merkittäviksi.
Isännöinnin vastaava osuus kuluista on noin 12 %. Sen vastineeksi me Rettassa pyrimme aktiivisesti pienentämään yllä mainittuja isoja kulueriä ja helpottamaan taloyhtiön töitä.
Siis maksamaan osuutemme takaisin euroina ja laatuna.
Retta Isännöinnillä on maan laajin ja laadukkain valikoima isännöinnin palveluita. Niiden avulla mahdollistamme säästöjä ja tuloja sadoille taloyhtiöille ympäri Suomen. Palveluiden teho perustuu isoon ostovoimaamme sekä asiantuntijoidemme ja hyvien yhteistyökumppaneidemme osaamiseen.
Retta Living optimoi taloyhtiön kiinteistönhoidon oikea-aikaiseksi ja oikean sisältöiseksi. Tarvittaessa kiinteistön huolto ja siivous kilpailutetaan. Palvelun lopputuloksena kiinteistönhoidon laatu paranee ja kustannukset alenevat. Retta Livingin asiakkaat ovatkin saavuttaneet keskimäärin 25 % hyödyn kiinteistönhoidon kustannuksissa. Lue lisää
Kiinteistöveropalvelu tarjoaa mahdollisuuden löytää kiinteistöverotuksen osalta säästöpotentiaalia sekä hakea mahdollisesti kiinteistövero palautuksia verohallinnolta. Vuonna 2023 teimme 97 onnistunutta tarkistusta, joissa saavutetut säästöt olivat keskimäärin 5 300 euroa per taloyhtiö per vuosi. Lue lisää
Älylämmityspalvelu tarjoaa tehokkaan tavan säästää lämmityskustannuksissa ja parantaa asumismukavuutta taloyhtiöissä. Palvelu voi tuoda jopa 20 % säästöt energiankulutuksen, joka on taloyhtiön suurin kustannuserä. Palvelun taustalla on tekoälyä hyödyntävä pilvipalvelu, joka säätää lämmitystä optimaalisesti tarpeiden ja sään mukaan. Lue lisää
Ador-palvelu kilpailuttaa taloyhtiölainan marginaalin. Vuoden aikana kilpailutus on tehty 400 asiakkaallemme, ja säästöt marginaaleissa ovat olleet 30–70 %. Rahallisesti tämä on tarkoittanut koko laina-ajalle 5 000 – 1 000 000 euron säästöjä per taloyhtiö. Lue lisää
Asiakkaamme ovat saaneet keskimäärin 20 % säästöt vakuutusmaksuissa Retta Vakuutuspalveluiden avulla. Rettan vakuutusmeklari kilpailuttaa taloyhtiön vakuutukset säännöllisesti, mikä tarkoittaa asiakkaille aina kattavimpia vakuutussopimuksia kilpailukykyisimmällä hinnalla. Lue lisää
Asiakastyytyväisyys on meille erittäin tärkeää. Siksi panostamme paljon asiakaspalautteen hyödyntämiseen, ripeään asiakaspalveluun sekä auktorisoituun ammattiosaamiseen. Isännöimiemme taloyhtiöiden hallitusten jäsenet antavat meille NPS-luvun +61*, joka on palveluliiketoiminnassa erittäin hyvä luku.
Lähetämme asiakastyytyväisyyskyselyn automaattisesti jokaisen palvelutapahtuman jälkeen, millä saamme kattavan näkyvyyden asiakkaisiimme, palvelun laatuun ja ihmisten suorituskykyyn. Tärkeä osa tätä toimintaa on palautteen läpikäynti ja poikkeamien korjaaminen. NPS-lukumme parani merkittävästi vuoden 2023 aikana ja kehitys on jatkunut positiivisena myös vuonna 2024.
Kansainvälisesti käytetyssä NPS-kyselyssä arvioidaan suosittelun todennäköisyyttä asteikolla 0–10 ja NPS-lukema voi olla mitä tahansa lukujen -100 ja +100 väliltä. Mitä suurempi lukema, sitä suurempi osuus asiakkaistamme suosittelee palveluitamme.
*Huhtikuu 2024
Tavoitat meidät aina digitaalisesti, henkilökohtaisesti ja sujuvasti! Puhelinpalvelumme kautta vastaamme keskimäärin alle minuutissa. OmaRetta-palvelun kautta taas seuraat yhteydenottosi tilannetta reaaliajassa.
ISA-auktorisoituna isännöitsijänä olemme sitoutuneet laadukkaaseen isännöintipalveluun ja täyttämään toiminnassaan auktorisoinnin laatuvaatimukset.
Taloushallintoliiton auktorisoituna jäsenenä tarjoamme asiakkaillemme korkealaatuiset ja luotettavat talouspalvelut.
Paljonko teidän taloyhtiönne voisi säästää?
Me olemme täällä auttamassa! Jatketaan juttelemalla taloyhtiönne tilanteesta ja tarpeista joko puhelimitse tai tapaamiskäynnillä.
Hyvä isännöinti lisää taloyhtiön arvoa ja asumisen mukavuutta. Kerromme mielellämme, miten se hoituisi teidän taloyhtiönne kohdalla.
Mitä asioita isännöinnin kilpailuttamisessa tulee muistaa ja huomioida? Mitkä asiat valinnassa painavat teillä eniten? Oppaamme avulla kilpailutat tehokkaasti.