Tampereen Amurissa isännöinnin ja hallituksen yhteistyö näkyy onnistuneina korjaushankkeina

Pj. Kalle Koljander ja isännöitsijä Sari Pyykkönen

Tiimityötä taloyhtiön eduksi

Tampereen Amurissa Amurissa sijaitsevassa taloyhtiössä on viiden vuoden aikana uusittu hissit, ikkunat ja parvekeovet, lukitus sekä korjattu kattoa ja kunnostettu julkisivun elementtisaumoja. Silti talous on pysynyt tasapainossa ja yhteistyö osakkaiden, hallituksen ja isännöinnin välillä sujuvana. Miten se on onnistunut?

Vastaus löytyy selkeästä työnjaosta, avoimesta viestinnästä ja keskinäisestä luottamuksesta. Vuosien mittaan vastuut ovat
muotoutuneet luonteviksi: isännöinti vastaa ensisijaisesti taloyhtiön talouden johtamisesta, kun taas hallituksen teknistä osaamista hyödynnetään korjaushankkeiden taustaselvityksissä.

As. Oy Tampereen Aktuaari


As.oy Aktuaaria vuodesta 2022 isännöinyt Sari Pyykkönen ja hallituksen puheenjohtaja Kalle Koljander kiittelevät toimivaa työnjakoa.
– Hallituksen kannalta on helpompi, ettemme tuuppaa kaikkia juoksevia asioita isännöinnille. Minulla on teknistä ja it-osaamista, joten olen selvittänyt vaikkapa lukituksiin, ikkunoiden ja parvekeovien
uusintaan sekä taloautomaatiojärjestelmään ja nettiyhteyksiin liittyviä asioita, Koljander kertoo. Näin Pyykkönen on voinut keskittyä täysipainoisesti talouden johtamiseen.

Työnjaon rinnalla tärkeässä roolissa on ollut avoin viestintä. Erityisen tärkeäksi se on noussut korjaushankkeiden yhteydessä.
– Tiedottaminen on tärkeää, jotta asukkaat tietävät, missä mennään ja mikä on yhteisen omaisuuden tila, Koljander summaa. Pyykkösen mukaan hyvä esimerkki tästä on yhtiökokousten alkuun vakiintunut puheenjohtajan katsaus, jossa käydään läpi vuoden aikana tehdyt toimet ja tulevat hankkeet.
– Kun taloyhtiössä on paljon ihmisiä, täyttä yksimielisyyttä ei saavuteta koskaan. Isoja tyytymättömyyksiä ei kuitenkaan ole ollut. Luulen sen johtuvan siitä, että pystymme perustelemaan päätöksemme. Kerromme, miksi jokin ratkaisu on valittu ja miksi toisesta vaihtoehdosta on luovuttu, Koljander sanoo.

Yhteistyön ja viestinnän merkitys on punnittu erityisesti
silloin, kun yhtiössä on toteutettu useita korjaushankkeita osin
samaan aikaan. Isännöitsijä on vastannut hankkeiden taloudellisesta
kokonaisuudesta ja pitänyt huolen siitä, että remontit on voitu toteuttaa hallitusti. Mieleen on jäänyt erityisesti iso ikkunaremontti. Haastetta toi se, että samaan aikaan käynnistettiin myös ovipuhelin- ja
lukitusremontit.

– Suunnittelu onnistui, yhteistyö urakoitsijan kanssa sujui, ja kaikki meni niin kivuttomasti, ettei mitään jäänyt hampaankoloon. Oli melkein harmi, kun projekti loppui, Koljander muistelee.

Lopuksi Pyykkönen ja Koljander antavat vielä omat neuvonsa toimivaan yhteistyöhön.
– Hallituksen kannattaa nähdä isännöitsijä yhteistyökumppanina,
jonka kanssa asioita kehitetään yhdessä taloyhtiön parhaaksi, Pyykkönen sanoo. Koljander puolestaan kannustaa varsinkin hallitusta katsomaan eteenpäin menneisyyden sijaan.

– Taloyhtiöillä voi olla pitkä historia, mutta nykyisen hallituksen ja isännöinnin kannattaa keskittyä siihen, mitä tehdään seuraavaksi sen sijaan, että vatvottaisiin menneitä. Molemmat korostavat myös luottamuksen merkitystä.
– Virheitä sattuu kaikille. Tärkeintä on, että niistä voidaan puhua avoimesti ja ratkaista asiat yhdessä. Kun virheitä ei tarvitse piilotella, niistä ei yleensä ehdi kasvaa suurempia ongelmia, Pyykkönen toteaa.

Kiinnostuitko?

Jätä tarjouspyyntö isännöintipalveluista, niin otamme sinuun yhteyttä ja kerromme kuinka voimme olla avuksi.