Taloyhtiön yhtiökokous tulossa: näin valmistaudut vuoden tärkeimpään kokoukseen

Taloyhtiön yhtiökokous kokoaa osakkaat, hallituksen ja isännöitsijän vähintään kerran vuodessa saman pöydän ääreen päättämään taloyhtiön tärkeistä yhteisistä asioista ja hankkeista. Kokoukseen kannattaa osallistua, sillä tärkeät, koko yhtiötä koskevat päätökset tehdään yhtiökokouksessa.

Taloyhtiön yhtiökokous luo pohjan taloyhtiön seuraavalle vuodelle. Valmistaudu tulevaan yhtiökokoukseen lukemalla asiantuntijan vinkit:

  1. Yhtiökokouskutsu tulee lähettää vähintään kaksi viikkoa ennen kokouspäivää. Jos et itse pääse osallistumaan yhtiökokoukseen, voit valtuuttaa toisen henkilön edustamaan itseäsi.
  2. Vuokralaisellakin on oikeus osallistua yhtiökokoukseen, mikäli kokouksessa käsitellään merkittävästi asumiseen tai taloyhtiön tilojen käyttöön liittyviä asioita. Tällainen asia voi olla esimerkiksi putkiremontti. Vuokralainen voi myös äänestää yhtiökokouksessa, mikäli hän on siellä vuokranantajan puolesta ja saanut tähän valtuutuksen.
  3. Mikäli haluat oman asiasi yhtiökokouksen esityslistalle, ilmoita siitä hyvissä ajoin isännöitsijälle tai hallitukselle. Hallitus ja isännöitsijä valmistelevat kokouksen sisällön ja päätösehdotukset etukäteen, eikä kokouksessa voida päättää muista, kuin etukäteen esityslistalla olevista asioista.
  4. Tutustu huolella kokouskutsun liitteenä toimitettaviin dokumentteihin, joita ovat muun muassa viimeisin tilinpäätös, toiminta- ja tilintarkastuskertomus sekä talousarvio ja kunnossapitotarveselvitys. Materiaaleihin kannattaa tutustua huolellisesti etukäteen, jotta voit tarvittaessa esittää tarkentavia kysymyksiä tai eriävän mielipiteesi ehdotuksiin liittyen.
  5. Taloyhtiön yhtiökokouksessa käsitellään asioita, jotka vaikuttavat paitsi asumiskustannuksiin, myös yleiseen viihtyvyyteen. Muista kuitenkin, että taloyhtiön yhtiökokous on tarkoitettu taloyhtiötä koskevien asioiden käsittelyyn. Arjen asumiseen liittyvissä asioissa voit olla yhteydessä joko isännöitsijään tai huoltoyhtiöön.
  6. Yhtiökokous valitsee taloyhtiölle hallituksen seuraavaksi toimintavuodeksi. Kokouksessa kannattaakin ilmoittaa, mikäli hallitustyöskentely kiinnostaa. Hallitustyö on vapaaehtoista, joten yhtiökokousta ei kannata jättää väliin hallituspaikan pelossa.
  7. Muista, että yhtiökokous on myös muutakin kuin päätöksentekoa: se on myös oiva paikka tutustua naapureihin ja isännöitsijään.

Artikkelin asiantuntijana Retta Isännöinnin yksikönpäällikkö Antti Makkonen. 

LUE MYÖS:

Yhtiökokouksen ABC

Nämä asiat jokaisen osakkaan tulisi ymmärtää taloyhtiön papereista

Etsitkö isännöitsijää? Oman paikkakuntasi asiantuntijat löydät TÄÄLTÄ>