{{ result.type_rendered }}
Taloyhtiön johtaminen on tiivistä yhteistyötä isännöitsijän ja taloyhtiön hallituksen välillä. Parhaimmillaan tämä yhteistyö toimii, kun toiminta on yhdessä hiottu joustavaksi ja palvelu muotoiltu asiakastarpeita vastaavaksi. Kehittämisen tärkeinä työkaluina toimivat asiakaspalaute ja avoin keskustelu odotuksista ja tarpeista, jotka auttavat varmistamaan, että palvelut vastaavat niin taloyhtiön hallituksen kuin sen asukkaiden toiveita ja vaatimuksia.
Asiakaspalaute on Retta Isännöinnille onnistumisen tärkein mittari. Hyvä asiakaskokemus syntyy siitä, että asiakas tuntee olevansa hyvissä käsissä. Tämä tarkoittaa muun muassa hyvää tavoitettavuutta, asioiden ripeää hoitamista ja avointa viestintää.
– Asiakkaat arvostavat erityisesti sitä, että heidät pidetään ajan tasalla asioiden etenemisestä. Isännöinniltä odotetaan proaktiivisuutta, eli kykyä ennakoida taloyhtiön tarpeita ja ehdottaa ratkaisuja ennen kuin mahdolliset haasteet muuttuvat ongelmiksi, kertoo toimitusjohtaja Anders Gylling.
Gylling korostaa, että nykyään ei riitä, että toiminta säilyy vanhalla hyvällä tasolla. Ihmiset odottavat yhä nopeampaa reagointia ja asiointia ajasta ja paikasta riippumatta. Samalla esimerkiksi viranomaisvaatimukset, huoneistotietojärjestelmän tuomat muutokset ja korjausvelkaan liittyvät haasteet lisääntyvät, mikä vaatii isännöinniltä laajempaa osaamista.
– Keräämme palautetta taloyhtiön asukkailta ja hallituksen jäseniltä jatkuvan palautteenannon periaatteella jokaisen puhelun ja sähköisen asioinnin jälkeen. Hallituksen jäseniltä pyydämme palautteen myös hallituksen kokouksen jälkeen, sanoo Gylling.
*Kansainvälisesti käytetyssä NPS-kyselyssä arvioidaan suosittelun todennäköisyyttä asteikolla 0–10 ja NPS-lukema voi olla mitä tahansa lukujen -100 ja +100 väliltä. Mitä suurempi lukema, sitä suurempi osuus asiakkaistamme suosittelee palveluitamme.
Rettalla asiakaspalautetta käytetään toiminnan kehittämisen tukena. Palautteet kerätään jokaisen palvelutapahtuman jälkeen ja ne käydään läpi sekä työntekijä- että yksikkökohtaisesti. Näin varmistetaan, että asiakaskokemusta voidaan jatkuvasti parantaa ja kehittää vastaamaan asiakkaiden odotuksia.
Jätä tarjouspyyntö isännöintipalveluista, niin otamme sinuun yhteyttä ja kerromme kuinka voimme olla avuksi.