Miten taloyhtiön vesimaksut määräytyvät?

Tyypillisesti taloyhtiön vesimaksut ovat olleet kiinteitä. Vuonna 2020 voimaan tulleen lakimuutoksen myötä vesimaksujen on jatkossa perustuttava todelliseen kulutukseen. Mitä muutos käytännössä tarkoittaa

Taloyhtiön vesimaksut koostuvat veden käytöstä, sen lämmittämiskustannuksista ja jätevesimaksuista. Pääsääntöisesti taloyhtiön vesimaksut perustuvat huoneistossa asuvien henkilöiden lukumäärään, jolloin kuukausittain maksettava kokonaisvesimaksu on kiinteä.

Kiinteä vesimaksu maksetaan myös silloin, kun asukas lomailee pidemmän aikaa ulkomailla tai vaikkapa kesämökillään. Vain poikkeustapauksissa asukaskohtaisesti määräytyvää vesimaksua ei veloiteta. Myös lapsista maksetaan vesimaksua. Kiinteä vesimaksu mukailee taloyhtiön vuosittaisia vesikustannuksia, mutta se ei ole täysin sidonnainen kulutuksen kanssa. Asukaskohtaisen vesimaksun suuruudesta päättää yhtiökokous.

Taloyhtiön vesimaksut jatkossa kulutussidonnaisiksi

Vuonna 2020 voimaan tulleen lakimuutoksen myötä vesimaksun on jatkossa perustuttava todelliseen vedenkulutukseen. Lakimuutos koskee kiinteistöjä, joiden rakennuslupa on haettu 23.11.2020 jälkeen. 

Vedenkulutusta seurataan huoneistokohtaisilla mittareilla, joiden asennus on ollut uudiskohteissa pakollista jo vuodesta 2011 lähtien. Laskutuksen ei kuitenkaan ole aiemmin tarvinnut perustua huoneistokohtaisesti mitattuun vedenkulutukseen. Siksi osa taloyhtiöistä on päättänyt jatkaa kiinteällä vesimaksulla, mikä on mahdollista myös jatkossa. Mikäli taloyhtiössä tehdään putkiremontti, on uuden lainsäädännön mukaiset etäluettavat vesimittarit asennettava myös vanhoihin huoneistoihin. Tämän jälkeen käyttöveden laskutuksen tulee perustua kylmän ja lämpimän veden huoneistokohtaiseen mittaukseen.

Käytännössä lakimuutos tarkoittaa sitä, että asukas maksaa vedestä sen mukaan, kuinka paljon sitä käyttää. Tällöin asukkaan yksilöllisillä vedenkäyttötottumuksilla on huomattava merkitys vesilaskuun – pitkät suihkut tai vuotavat wc-istuimet voivat nostaa vesilaskua olennaisesti. Lakisäädös perustuu energiatehokkuusdirektiiviin, jolla pyritään kiinnittämään huomiota vedenkulutukseen. Kun vedestä maksetaan todellisen käytön mukaan, huomioi asukaskin kulutuksensa aiempaa tarkemmin.

Vesimittarit eivät kuitenkaan ole täysin ongelmattomia. Paitsi, että niiden lukeminen saattaa olla haasteellista, mittarit saattavat näyttää myös virhelukemia, mikäli niitä ei ole asennettu oikein. Lisäksi asuntokohtaisissa mittareissa on eroja: toisissa asunnoissa veden kulutusta on helppo seurata jopa päivätasolla, kun taas toisissa huoneistoissa mittari on asennettu niin, että sen säännöllinen lukeminen on haastavaa. Siksi tuorein lakidirektiivi määritteleekin, että vesimittareiden on jatkossa oltava etäluettavia, jotta asukas voi seurata omaa vedenkulutustaan vaivattomasti esimerkiksi puhelimensa näytöltä. Oleellista on myös se, että vesimittarit sijoitetaan järkevästi ja että kaikkien huoneistojen lukemat ovat luettavissa yhdestä näkymästä.

Näin taloyhtiössä säästetään vettä

Olivatpa taloyhtiön vesimaksut sitten asukaskohtaisia tai mitattuun kulutukseen perustuvia, veden kulutukseen kannattaa joka tapauksessa kiinnittää huomiota; vesikustannukset kun ovat yksi taloyhtiön suurimmista kuluista.

Näiden kolmen vinkin avulla taloyhtiössä voidaan säästää vettä:

1. Säätele veden painetta ja vesivirtaamaa
Taloyhtiön päävesisyöttöön asennettava paineenalennusventtiili alentaa veden virtaamaa ja syöttöpainetta niin, että vettä säästyy. Lisäksi hanoihin voi asentaa erillisiä suulakkeita, jotka vähentävät veden virtausta.

2. Satsaa vettä säästäviin vesikalusteisiin
Kylpyhuoneremontin yhteydessä vesikalusteet kannattaa vaihtaa vettä säästäviin malleihin. 

3. Korjaa vuodot heti
Pienikin vuotokohta wc-istuimessa tai hanassa voi näkyä vesilaskussa. Jos vedenkulutuksessa näkyy poikkeamia, kannattaa mahdollinen syy selvittää ja korjata mahdollisimman pian.

Lue lisää vinkkejä täältä >>

Artikkelin asiantuntijana Retta Isännöinnin isännöitsijä