Sähköinen huoneistotietojärjestelmä ei aiheuta vielä toimenpiteitä

Sähköinen omistajamerkintä huoneistotietojärjestelmässä tulee korvaamaan paperisen osakekirjan käytön osakehuoneistojen vaihdannassa ja lainan vakuutena. Huoneistotietojärjestelmän toteutuksesta ja ylläpidosta vastaa Maanmittauslaitos.

Taloyhtiöiden tulee siirtää osakeluettelonsa huoneistotietojärjestelmään vuoden 2023 loppuun mennessä. Kun taloyhtiön osakeluettelo on siirretty huoneistotietojärjestelmään, Maanmittauslaitos vastaa osakeluettelon ja omistajatietojen ylläpidosta. Mikään kiire siirroilla ei kuitenkaan ole, sillä niihin liittyvä tekninen kehitystyö on vielä kesken. 

Lisäksi Maanmittauslaitoksen omistajakirjaukset ovat ruuhkautuneet, ja uuden omistajan merkintä huoneistotietojärjestelmään voi kestää kolmekin kuukautta. Käytännössä uusien osakkeenomistajien pitää varautua odottamaan esimerkiksi yhtiökokouksen äänioikeutta merkinnän tekemiseen asti. Tämänkään puolesta asian kanssa ei siis kannata toistaiseksi kiirehtiä, eikä Rettan isännöimien kohteiden siirto sähköiseen järjestelmään ole vielä ajankohtainen.

Tietojemme mukaan siirtoihin tarvittava tekninen kehitys valmistuu mahdollisesti vuoden 2022 aikana. Tiedotamme aiheesta ja taloyhtiöiltä tarvittavista toimenpiteistä lisää hyvissä ajoin, kun asia etenee.

Kiinnostuitko?

Jätä tarjouspyyntö isännöintipalveluista, niin otamme sinuun yhteyttä ja kerromme kuinka voimme olla avuksi.

Jätä tarjouspyyntö isännöintipalveluista

Mistä olet kiinnostunut?

Pakolliset tiedot

Lisätiedot

Pudota tiedostot tähän tai
Max. tiedoston koko: 128 MB.

    Lähettämällä lomakkeen annat meille luvan käsitellä tietojasi tietosuojaselosteemme mukaisesti.