{{ result.type_rendered }}
Rotat tuhoavat ja sotkevat. Ne järsivät kaapeleita, putkia ja talon muita rakenteita. Ne voivat pesiytyä pihalle tai varastorakennukseen. Kaiken lisäksi rottien läsnäolo on epämiellyttävää asukkaille. Miten rottien torjunta onnistuisi mahdollisimman tehokkaasti? Entä kuka niiden hävittämisestä vastaa?
Rottia esiintyy jo jonkin verran keväällä, mutta sitä mukaa kun kesä etenee ja syksy häämöttää, rottahavaintoja tulee yhä enemmän. Rotat löytävät tiensä sinne, missä niille on parhaiten ravintoa tarjolla. Myös rakennukset, jotka tarjoavat rotille suojaisia pesimispaikkoja, ovat omiaan houkuttelemaan epätoivottuja jyrsijävieraita. Joskus rottaongelma saattaa aktivoitua myös siksi, että lähistöltä on purettu vanha rakennus, jonka vakioasukit etsivät itselleen uutta majapaikkaa.
Rottaepäilyistä ja -havainnoista on syytä ilmoittaa isännöitsijälle tai hallitukselle välittömästi. Tämän jälkeen sovitaan tarvittavat toimenpiteet joko huoltoyhtiön tai tuholaistorjuntaan erikoistuneen ammattilaisen kanssa.
Rottia hävitetään joko myrkyttämällä tai rotanloukkuja hyödyntämällä. Myrkytys on luvanvaraista, joten kuka tahansa ei voi rottia myrkyttää. Loukkuja voi sen sijaan virittää itsekin. Ammattilaisen on kuitenkin syytä arvioida, riittävätkö loukut rottaongelman taltuttamiseksi.
Asukas ei voi ostaa tai käyttää rottien hävittämiseen tarkoitettua jyrsijämyrkkyjä itse, vaan myrkytys on jätettävä aina ammattilaiselle. Rotanmyrkky on haitallista ihmisille, mutta niiden käytössä tulee olla varovainen myös siksi, etteivät lemmikkieläimet tavalla tai toisella pääsisi kosketuksiin myrkyn kanssa. Rottamyrkytyksistä onkin syytä tiedottaa etukäteen kaikille asukkaille. Ammattilaisen hyödyntäminen rottien hävittämisessä on tärkeää myös siksi, että myrkkyä käytetään oikein ja riittävän paljon – rotat voivat nimittäin tulla myös vastustuskykyiseksi myrkylle. Myrkytyksen jälkeen rottia ei voi jättää rakenteisiin, sillä mädäntyessään ne saattavat aiheuttaa erittäin epämiellyttäviä hajuja asuintiloihin.
Rottien torjunta ja jyrsijöiden huolellinen hävittäminen on aina taloyhtiön vastuulla. Asukkaan vastuulla on ilmoittaa välittömästi rottahavainnoista. Mitä nopeammin orastavaan rottaongelmaan tartutaan, sitä tehokkaammin se yleensä saadaan myös pois päiväjärjestyksestä.
Tehokkain tapa pitää epätoivotut rottavieraat loitolla, on huolehtia siitä, ettei pihalla ole ruokaa tai sopivia pesäpaikkoja tarjolla. Taloyhtiön jätepiste kannattaa pitää siistinä niin, että kaikki roskat päätyvät kannellisiin astioihin ja ettei ylimääräisiä jätteitä kulkeudu maahan. Omena- ja muiden hedelmäpuiden hedelmät on hyvä poimia, jotta pihalle tippunut ravinto ei houkuttelisi paikalle rottia. Myös lintujen ruokkiminen saattaa edistää rottaongelmaa, kun linnuille tarkoitettua ruokaa päätyy maahan. Vaikka laki ei lintujen ruokintaa kielläkään, on taloyhtiössä hyvä tehdä selväksi, ettei lintujen ruokinta kannata. Lisäksi talon pihapiiri ja rakennukset on syytä käydä läpi varmistaen, ettei ympäristössä ole paikkoja, jotka houkuttelevat rottia pesäntekoon. Esimerkiksi varastotilojen tai terassien epämääräiset tavararykelmät ja pihojen risu- ja lehtikasat kannattaa poistaa, jotta rotat eivät pesiytyisi niihin.
Vaikka rottien torjunta taloyhtiön vastuulla onkin, jokainen voi kuitenkin omalta osaltaan vaikuttaa siihen, että rotat eivät pesiytyisi kotipihalle: huolehdi jätteet kannellisiin jäteastioihin, älä ruoki lintuja ja ilmoita rottahavainnoistasi aina välittömästi eteenpäin.
Artikkelin asiantuntijana toimi Retta Isännöinti Oy:n isännöitsijä Raija Kuusisto