Parvekekaiteiden turvallisuus kannattaa selvittää ajoissa
Parvekekaide on putoamissuoja, jonka kunto vaikuttaa suoraan asukkaiden turvallisuuteen. Lasi- ja levykaiteissa voi ajan saatossa ilmetä puutteita esimerkiksi kiinnityksissä, tiivisteissä, lasin tuennassa tai itse kaidelevyissä. Kaikki puutteet eivät näy silmämääräisesti ja ne voivat edellyttää tarkempaa tutkimista tai korjaamista.
Viime aikojen uutiset ja eri kaupunkien rakennusvalvontojen antamat ohjeistukset ovat nostaneet kaiteiden turvallisuuden esiin useissa taloyhtiöissä. Erityisesti vanhemmissa kohteissa on tärkeää tietää, missä kunnossa rakenteet ovat ja vaativatko ne toimenpiteitä, mutta myös uudemmissa kohteissa on syytä varmistaa, että rakenteet ovat kunnossa ja turvallisia.
Taloyhtiön vastuulla on huolehtia, että parvekekaiteet ovat asukkaille turvallisia käyttää.
Tarkastuksesta selkeää tietoa päätöksenteon tueksi
Parvekekaiteiden turvallisuustarkastuksessa arvioidaan kaiteiden näkyviä turvallisuusriskejä. Tarkastus tehdään asiantuntijan valitsemana otantana, pääosin rakenteita avaamatta. Taloyhtiölle toimitetaan kuvallinen raportti havainnoista sekä mahdollisista korjaus- ja jatkotutkimustarpeista.
Tarkastuksessa voidaan käydä läpi esimerkiksi kaiteiden kiinnityksiä, lasi- ja kaidelevyjen vahvuuksia sekä rakenteiden yleistä kuntoa. Laajemmassa tarkastuksessa arvioidaan myös muun muassa tiivisteitä, vedenpoistoa, lasikiilojen asennuksia ja kaiteiden yksityiskohtia.
Rakenteita ei lähtökohtaisesti avata, joten tarkastuksella ei voida havaita kaikkia mahdollisia piileviä puutteita. Se auttaa kuitenkin tunnistamaan näkyvät riskit ja kohdistamaan mahdolliset jatkotoimet oikein. Tarkastus antaa hallitukselle tietoa korjausten suunnitteluun ja auttaa varmistamaan, että parvekkeita voidaan käyttää turvallisesti.
Ador Kiinteistöpalvelut tarkastaa parvekekaiteita
Ador Kiinteistöpalvelut tarjoaa Retta Isännöinnin asiakastaloyhtiöille turvallisuustarkastuksia lasi- ja levykaiteille. Perustarkastuksessa voidaan selvittää, viittaavatko rakenteet lisätutkimusten tai toimenpiteiden tarpeeseen. Laajassa tarkastuksessa kaiderakenteita käydään läpi yksityiskohtaisemmin.
Kysy lisää parvekekaiteiden turvallisuustarkastuksista omalta isännöitsijältäsi!
Kuvituskuva luotu tekoälyllä.
Jätä tarjouspyyntö isännöintipalveluista, niin otamme sinuun yhteyttä ja kerromme kuinka voimme olla avuksi.