{{ result.type_rendered }}
Kesällä lomaillaan, grillataan ja vietetään paljon aikaa ulkona. Minkälaisia asioita taloyhtiössä tulisi huomioida, jotta kodin turvallisuus säilyisi myös kesäaikaan?
Kun kesän mukanaan tuomiin riskeihin varaudutaan ennakkoon, kodin turvallisuus pysyy kunnossa myös kesäaikana. Näiden turvallisuusvinkkien avulla asuminen on miellyttävää myös lomakaudella.
Asuntomurtojen ehkäisemiseksi asunnon tulisi näyttää asutulta pidemmänkin poissaolon aikana. Siksi postilaatikkoa ei kannata jättää viikkokausiksi täyttymään ja nurmikkokin olisi hyvä saada leikatuksi pidemmän poissaolon aikana.
Asukkaita kannattaa muistuttaa, ettei vara-avainta tule jättää ovimaton tai kukkaruukun alle piiloon. Taloyhtiöiden autopaikkalistoja ei myöskään kannata pitää rappukäytävässä nähtävillä, jotta paikallaan seisovaa autoa ja tyhjillään olevaa asuntoa ei pääse yhdistämään toisiinsa.
Lomareissujen tarkoista aikatauluista ei myöskään ole järkevää kertoa julkisesti esimerkiksi Facebookissa; taloyhtiöissä voidaankin muistuttaa asukkaita sosiaalisen median järkevästä käytöstä.
Grillaaminen kuuluu kesään. Samalla kuitenkin myös tulipalojen riski kasvaa. Taloyhtiöissä onkin suositeltavaa käyttää sähkö- tai kaasugrillejä niin, ettei grillauksesta aiheudu haittaa tai vaaraa naapureille. Myös asukkaiden yhteinen, paloturvallisuuden huomioiva grillauspaikka tai -katos on hyvä tapa varmistaa asukkaiden turvalliset grillaushetket.Taloyhtiö voi kieltää parvekegrillauksen järjestysmääräyksissään, mutta käytännössä kieltoa on hankala valvoa. Taloyhtiöiden hallitus voi kuitenkin suositella turvallisempien sähkögrillien käyttöä myös parvekegrillauksessa, jotta kodin turvallisuus säilyisi.
Tupakantumpit voivat aiheuttaa paloturvallisuusriskin erityisesti kuivina kesäpäivinä – ruohikkopalo saattaa syttyä vaikkapa parvekkeelta huolimattomasti heitetystä tumpista. Taloyhtiön onkin hyvä järjestää paitsi erillinen tupakointipaikka, myös syttymätön tuhkakuppi asukkaiden yhteiseen käyttöön.
Mahdollisen tulipalon varalle voidaan taloyhtiöissä varautua alkusammutuskalustolla niin, että sammutuspeite ja vaahtosammutin ovat kaikkien saatavilla. Myös palovaroittimien toiminta kannattaa varmistaa – erityisesti paristoilla toimivien kotien palovaroittimien toimivuus on syytä testata säännöllisesti.
Taloyhtiön turvallisuusvarusteiden määrä ja taso vaihtelevat paljon, ja ne määräytyvät talon rakennusvuoden mukaan. Jokainen taloyhtiö on vastuussa talon rakennusvuoden mukaan määritellyistä laitteista ja varusteista. Lue lisää taloyhtiön pelastusturvallisuudesta täällä>>
Huolellinen puhtaanapito pitää rotat pois pihapiiristä. Siksi piha, grillauspaikka ja muut yhteiset alueet on tärkeää pitää siistinä. Kun taloyhtiön nurmikko pysyy lyhyenä ja lintuja ei ruokita pihalla, jyrsijät pysyvät pois tehokkaammin. Siksi myös roskakatoksen siisteyteen on hyvä kiinnittää erityistä huomiota kesäaikaan.
Taloyhtiössä kannattaa ennen kuumimpia kesäkuukausia varmistaa, että ilmanvaihto toimii moitteettomasti. Sekä korvausilmaventtiilien että ilmanvaihtolaitteiden suodattimet onkin hyvä vaihtaa puhtaisiin ennen tukalimpia kesähelteitä.
Polttopuut tulee säilyttää mieluiten lukitussa tilassa: puita tai tulentekovälineitä ei siis kannata säilyttää autokatoksissa tai rakennuksen seinustalla, jotta ilkivalta tai tuhopolttouhka voidaan minimoida. Myös pyörät ja muut urheiluvälineet tulee säilyttää niille varatussa tilassa – näin ne eivät ole asukkaiden tai esimerkiksi hälytysajoneuvojen tiellä. Asukkaita voikin aika ajoin muistuttaa tavaroiden asianmukaisesta säilyttämisestä, jotta asumisen ja kodin turvallisuus säilyy ympäri vuoden.
Kesäajan turvallisuusvinkit taloyhtiöille antoi Retta Isännöinti Oy:n auktorisoitu isännöitsijä Timo Jantunen.