Asiantuntija kertoo: Näin onnistut taloyhtiön korjaushankkeessa

Onnistunut korjaushanke on hyvin suunniteltu ja valvottu, ja projektinhallinta on hoidettu ammattimaisesti isännöitsijän toimesta. Onnistuneessa saneerauksessa asukkailla ja osakkailla on selkeä kuva siitä, mitä aiotaan tehdä ja heitä tiedotetaan riittävästi myös saneerauksen aikana.

Korjaushankkeen suunnitteluvaiheessa on tärkeää selvittää, mitä muita korjaustarpeita taloyhtiössä on ja onko ne mahdollista liittää samaan saneerauskokonaisuuteen. Esimerkiksi julkisivusaneerauksen yhteydessä on usein järkevää uusia myös kiinteistön ikkunat. Asukkaiden ja osakkaiden tiedottaminen on suuressa roolissa korjaushankkeen sujuvuuden ja asukkaiden asumisviihtyvyyden kannalta.

Retta Isännöinnin yksikönpäällikkö ja isännöitsijä Pekka Aunula kertoo videolla, mitä hallituksen on hyvä ottaa huomioon ennen ja jälkeen korjaushankkeen. Miten vastuu jakautuu eri osapuolten kesken korjaushankkeessa? Millaista palvelua Retta Isännöinti tarjoaa korjaushankkeiden toteuttamiseen?