Opas: Asuminen taloyhtiössä

Kun muutat uuteen asuntoon

Tähän oppaaseen on koottu asioita, joita taloyhtiöön muuttavan kannattaa muistaa ja huomioida jo ennen uuteen kotiin muuttamista. Kerromme myös häiriötilanteista ja käymme läpi, mistä asukas saa apua ja mitkä ovat asukkaan ja toisaalta taloyhtiön velvoitteet hyvän asumisen takaamisessa. Lopuksi listaamme asioita, jotka poismuuttajan kannattaa huomioida seuraavaan kotiin siirtyessään.

Jotta uuteen asuntoon muuttaminen olisi sujuvaa, kannattaa muuttoon valmistautuminen aloittaa hyvissä ajoin.

Muuttoilmoitus on mahdollista tehdä jo kuukautta ennen muuttopäivää, mutta viimeistään se täytyy tehdä viikko muuttamisen jälkeen. Helpoin tapa on tehdä ilmoitus verkossa, mistä tieto siirtyy suoraan postille ja maistraatille, Kelalle ja seurakunnalle. Uusi osoite täytyy ilmoittaa itse mm. pankkiin, työnantajalle, lasten kouluun ja päiväkotiin sekä tietysti omille ystäville ja sukulaisille. Ilmoitus muutosta täytyy tehdä myös uuden taloyhtiön isännöitsijälle. Omistusasuntoon muutettaessa on maksettava varainsiirtovero ja isännöitsijä merkitsee uuden osakkaan osakeluetteloon omistusoikeuden siirtymisen jälkeen.

Sähkösopimuksen tekeminen on asukkaan vastuulla. Sopimuksen voi solmia jo ennen muuttoa. Sähkönmyyntiyhtiön asukas voi valita ja kilpailuttaa vapaasti, mutta siirtoyhtiö määräytyy aina asuinpaikan mukaan.

TV- ja internet-yhteydet järjestyvät yhä useammin taloyhtiön kautta. Televisio voidaan jakaa asukkaille yhteisen antennin tai kaapelin kautta. Vanhojen televisioiden yhteydessä tarvitaan edelleen digiboksi. Internet-yhteys voi olla taloyhtiön tarjoama tai sitten asukkaan täytyy hankkia se itse. Kysy asiasta lisää omalta isännöitsijältäsi.

Tärkeä hankinta uuteen asuntoon on kotivakuutus. Taloyhtiöllä on kiinteistövakuutus, joka korvaa vahingon sattuessa taloyhtiön omaisuuden ja kiinteät rakenteet. Se ei kuitenkaan korvaa asukkaiden henkilökohtaista omaisuutta. Kotivakuutus kannattaa kilpailuttaa ja mitoittaa oikein, jotta se korvaa tuhoutuneen irtaimiston ja omaisuuden. Vastuuvakuutus korvaa asukkaan itse aiheuttaman vahingon.

Tärkein asumisen turvallisuutta parantava tekijä on palovaroitin! Huomaathan, että pelastuslaki uudistui 1.1.2024 alkaen. Laki siirsi vastuun palovaroittimien ylläpidosta ja toimivuudesta asukkailta rakennuksen omistajille. Siirtymäaikaa muutokselle on 31.12.2025 asti. Palovaroittimia tulee olla riittävä määrä, vähintään yksi kappale jokaista 60 m2 kohden. Muista tarkistaa palovaroittimen toiminta säännöllisesti. Virhehälytysten ehkäisemiseksi ja toimintavarmuuden takaamiseksi palovaroittimet suositellaan uusittavaksi 5–10 vuoden välein.

Pysäköintiä varten taloyhtiöillä on yleensä omia autopaikkoja. Autopaikka on yleensä maksullinen ja niiden hinnat vaihtelevat yhtiöittäin. Autopaikkaa hallinnoi joko asunnon omistaja tai taloyhtiö, jolloin autopaikat jaetaan asukkaille yhdenvertaisesti, tarvittaessa arpomalla ja jonotuslistan kautta. Autot on jätettävä niille merkityille paikoille, koska pihalla on oltava tilaa pelastusajoneuvoille.

Hyvä ja helppo arki

Parhaimmillaan taloyhtiön asukkaat muodostavat tiiviin yhteisön, missä hyvässä yhteishengessä huolehditaan yhteisistä tiloista ja asuinympäristö pysyy kunnossa. Yhteisöllisyys ja tutut naapurit lisäävät myös asumisviihtyisyyttä ja tuovat turvallisuutta.

Taloyhtiö voi edistää yhteisöllisyyttä järjestämällä asukkaiden kesäjuhlia ja siivoustalkoita. Niihin kannattaa osallistua, sillä ne tarjoavat erinomaisen tilaisuuden tutustua paremmin taloyhtiön muihin asukkaisiin.

Siivous ja kunnossapito

Yhteisten tilojen lisäksi myös omasta asunnosta täytyy pitää hyvää huolta siivoamalla se huolellisesti vähintään puolivuosittain. Tällöin on aiheellista käydä pintojen ohella läpi viemärit, lattiakaivot ja ilmanvaihtoventtiilit.

Lattiakaivoihin kertyy helposti hiuksia ja muuta lattioilta viemäriin pääsevää ainesta. Jos viemäri osoittaa merkkejä tukkeutumisesta, sinne kannattaa kaataa viemärin avausainetta. Jos tukos ei aukea näin, on paikalle kutsuttava huoltoyhtiö. Asukas ei saa itse yrittää avata tukkeutunutta viemäriä. Jos tukkeutuminen on ollut asukkaasta riippumaton, huoltokäynti ei maksa mitään. Jos taas asukas on itse tukkinut viemärin laittamalla sinne vaikkapa ruokaa, talouspaperia, hiekkaa tai muuta asiaan kuulumatonta ainesta, käynnin maksaa asukas.

Mikäli huoneistossa on koneellinen ilmanvaihto, vaihda suodattimet keväisin ja syksyisin. Joissakin taloyhtiöissä suodattimet voidaan vaihtaa taloyhtiön toimesta, varmista asia isännöitsijältä.

Mattojen ja vuodevaatteiden puistelemista ja tuulettamista varten on yleensä osoitettu paikka pihalta tai yhteiseltä parvekkeelta. Omalla parvekkeella tekstiilien hoitaminen täytyy tehdä parvekkeen kaiteiden sisäpuolella – älä siis käytä kaidetta tuuletustelineenä.

Pyykin kuivattaminen on helpointa pesutuvan yhteydessä tai ulkona sille osoitetussa paikassa. Muista, että omassa asunnossa pyykkejä kannattaa kuivata vain pienehköjä määriä niistä haihtuvan kosteuden vuoksi. Kuivata pyykit aina kylpyhuoneessa.

Eräs helposti unohtuva siivouskohde on liesituulettimen rasvasuodatin. Jos asunnossa laitetaan usein ruokaa, se tulee pestä useamman kerran vuodessa.

Parvekkeen sisäpuoli on asukkaan vastuulla. Suurimman ongelman aiheuttaa yleensä lumi, joka saattaa suurina määrinä parvekkeelle kertyessään vaurioittaa kiinteistön julkisivua. Lunta ei saa pudottaa ilman, että kulku pudotuspaikalle on estetty. Monet taloyhtiöt järjestävät parvekkeiden siivouksen yhtä aikaa talkoilla, joihin koko taloyhtiö osallistuu.

Jätehuolto ja kierrätys

Jätelaki velvoittaa taloyhtiöt jätteiden lajitteluun. Yleensä pihalla sijaitsee erilliset keräysastiat biojätteelle, paperille, kartongille, lasille ja metallille. Asuinpaikasta riippuen kerätään myös energiajätettä, joten oman kunnan ja taloyhtiön tilanne kannattaa tarkistaa taloyhtiöön muutettaessa. PVC-muovia ei saa laittaa energiajätteeseen!

Jäte, jota ei voida kierrättää, viedään aina sekajäteastiaan. Sekajätettä ovat esimerkiksi vaipat, terveyssiteet ja eläinten jätökset. Sekajätteen määrä kannattaa minimoida, sillä se on kaikista kallein jätelaji ja sen määrä heijastuu yhtiövastikkeen suuruuteen. Pakkaa roskat aina tiiviisti, jotta astiat eivät täyty liian nopeasti ja ehkäise jätteen synty mahdollisuuksien mukaan. Älä jätä roskia keräysastioiden ulkopuolelle.

Elektroniikka ja erilaiset ongelmajätteet, kuten lääkkeet, paristot, akut, maalit ja liuottimet, täytyy viedä virallisiin keräyspisteisiin, eikä niitä saa jättää taloyhtiön vastuulle. Näin on toimittava myös keräysastioihin liian suurten esineiden kanssa.

Järjestyssäännöt

Taloyhtiössä ei asuta yksin ja normaali elämä ja siihen kuuluvat äänet kuuluvat asiaan. Yöllä saa käydä vessassa ja suihkussa ja naapurissa lapset saattavat herätä varhain aamulla. Juhlat saa järjestää taloyhtiössäkin.

Normaaleihin elämisen ääniin eivät kuitenkaan kuulu toistuvat, muita asukkaita häiritsevät äänet, kuten jatkuvasti muihin asuntoihin kantautuva musiikin kuuntelu tai koiran haukunta.

Asuntoon muuttamisen jälkeen kannattaa tutustua taloyhtiön järjestyssääntöihin. Niissä linjataan yhteisten tilojen ja piha-alueen käyttöohjeet, ulko-ovien aukioloajat, tietoa lemmikkieläinten pitämisestä sekä kellonajat, jolloin talossa tulee olla hiljaisuus.

Maalaisjärjellä pääsee pitkälle – naapurien huomioiminen omassa toiminnassa, silloin tällöin muualta kuuluvien kovempien äänien sietäminen ja uusiin asukkaisiin tutustuminen on helppo tie onnistuneeseen naapuruuteen. Turvallisuus Jokaisella vähintään kolme asuntoa omistavalla taloyhtiöllä on oltava pelastussuunnitelma. Pelastussuunnitelma toimii ohjenuorana onnettomuustilanteissa. Suunnitelman täytyy olla asukkaiden helposti saatavilla ja siihen kannattaa tutustua heti taloyhtiöön muuton jälkeen. Asumisen turvallisuudesta vastaavat kaikki asukkaat yhdessä. Vastuullisella käyttäytymisellä voidaan estää suurin osa onnettomuuksista ja vahingoista.

Turvallisuus

Jokaisella vähintään kolme asuntoa omistavalla taloyhtiöllä on oltava pelastussuunnitelma. Pelastussuunnitelma toimii ohjenuorana onnettomuustilanteissa. Suunnitelman täytyy olla asukkaiden helposti saatavilla ja siihen kannattaa tutustua heti taloyhtiöön muuton jälkeen. Asumisen turvallisuudesta vastaavat kaikki asukkaat yhdessä. Vastuullisella käyttäytymisellä voidaan estää suurin osa onnettomuuksista ja vahingoista.

Muista ilmoittaa välittömästi taloyhtiön isännöitsijälle tai huoltoyhtiöön, jos havaitset jotain poikkeuksellista viemäreissä tai muussa talotekniikassa. Hätätilanteessa soita heti yleiseen hätänumeroon 112.

Erityisen tärkeää on noudattaa ohjeita yhteisten tilojen käytöstä. Älä koskaan jätä tavaraa porraskäytäviin tai muihin yhteisiin tiloihin, jotka toimivat onnettomuuden sattuessa pelastusteinä.

Yhteiset tilat

Taloyhtiöissä on usein kaikille asukkaille yhteisiä tiloja, kuten varastoja, pesutupia, porraskäytäviä ja saunatiloja sekä yhteinen piha-alue. Pesutuvan ja saunan käyttö on yleensä maksullista ja sitä varten täytyy varata oma vuoro. Kysy asiasta lisää taloyhtiösi huoltoyhtiöstä. Muista aina pitää yhteiset tilat siistinä ja noudata ohjeita, joita taloyhtiö on antanut tilojen käyttöön liittyen. Tämä takaa paitsi tilojen viihtyisyyden, kaikkien asukkaiden turvallisen asumisen.

Energiaviisaus kannattaa

Taloyhtiöt käyttävät mittavan määrän energiaa. Asunnot ja käyttövesi täytyy lämmittää, talotekniikka kuluttaa energiaa ja asukkaiden laitteet ja kodinkoneet toimivat sähköllä. Energia muodostaa merkittävän osan asumiseen liittyvistä kuluista.

Taloyhtiön asukas voi vaikuttaa omaan sähkö- ja vesilaskuunsa monella tavalla. Omaa sähkönkulutusta voi seurata energiayhtiön verkkopalveluissa ja mittaamalla asunnossa olevien yksittäisten laitteiden kulutusta. Ota aina yhteyttä huoltoyhtiöön, jos huomaat asunnon ikkunoiden huurtuvan tai ongelmia pattereiden toiminnassa.

Asiaa remonteista

Taloyhtiössä syntyy aika ajoin poikkeustilanteita. Suurin osa näistä syntyy kiinteistön ylläpidosta. Usein toimenpiteet suunnitellaan huolellisesti ja niistä ilmoitetaan asukkaille hyvissä ajoin.

Kiinteistöt kuluvat käytössä, joten niitä on remontoitava säännöllisesti. Vastuullinen taloyhtiö tekee ajoissa tarpeelliset toimenpiteet, kuten putki- tai julkisivuremontit. Joskus huoneistoissa ei voi asua lainkaan remontin aikana. Taloyhtiö ei kuitenkaan vastaa tilapäisen asunnon hankinnasta tai sen kuluista.

Myös asukkaat remontoivat omia asuntojaan. Isommista remonteista, kuten kylpyhuone- ja keittiöremontista on ilmoitettava isännöitsijälle hyvissä ajoin kirjallisesti. Työt voi aloittaa vasta, kun lupa remontille on saatu. Samoin on ilmoitettava kaikista sellaisista toimenpiteistä, joilla voi olla vaikutusta kiinteistön lämmitysjärjestelmään, vedenjakeluun, sähköihin, viemäröintiin, ilmastointiin tai akustiikkaan ja äänieristykseen. Lattiaremontistakin pitää ilmoittaa, sillä uusi lattia voi vaikuttaa äänten kulkeutumiseen kiinteistössä.

Koska remontti tyypillisesti nostaa asunnon arvoa, taloyhtiöt asettavat harvoin remontille ehtoja. Taloyhtiö nimittää remontille aina valvojan. Joskus remonttiin vaaditaan myös rakennus- tai toimenpidelupa.

Tällaisia lupaa vaativia toimenpiteitä voivat olla:

  • Parvekelasien asentaminen
  • Kylpyhuoneen laajentaminen tai siirtäminen
  • Huoneiden käyttötarkoitusmuutokset
  • Saunan rakentaminen
  • Ilmalämpöpumpun asentaminen, jos se vaikuttaa julkisivuun

Pieniä pintaremontteja kuten seinien maalausta tai tapetointia ei tarvitse ilmoittaa. Ilmoitusvelvollisuuden voi tarkistaa isännöitsijältä – isännöitsijä auttaa ja ohjeistaa remontoijaa eteenpäin. Tiedot huoneistossa tehdyistä remonteista ja muutostöistä merkitään taloyhtiön toimesta isännöitsijäntodistukseen.

Kun haluat remontoida:

  • Suunnittele remontti hyvin etukäteen.
  • Tee muutostyöilmoitus taloyhtiölle ja aloita työt vasta luvan saatuasi. Taloyhtiölle voi tehdä aina ilmoituksen remontista. Siitä ei ole mitään haittaa, päinvastoin.
  • Kaikki monimutkaisemmat remontit kannattaa teettää ammattilaisella.
  • Huomioi naapurisi. Ilmoita millainen remontti on luvassa ja kuinka kauan se kestää.

Asumisen häiriöt

Erilaiset vahingot ja onnettomuudet voivat tuoda hyvinkin äkillisiä yllätyksiä ja häiriöitä asukkaiden arkeen. On myös mahdollista, että oma asuminen häiriintyy naapurien toiminnasta johtuen.

Tuholaiset

Tuholaiset ovat kiusallinen ja ikävä vaiva, josta voi olla vaikea päästä eroon. Kiinteistöissä viihtyviä tuholaisia on lukuisia. Jyrsijät, kuten hiiret ja rotat, voivat aiheuttaa vaurioita kiinteistön rakenteisiin, kun taas turkiskuoriaiset ja vaatekoit tuhoavat tekstiilejä. Huonekaluissa ja vaatteissa viihtyvä lutikka on ihmiselle kiusallinen verenimijä.

Tuholaiset ovat taloyhtiöille iso ongelma, koska ne siirtyvät helposti asunnosta toiseen. Joskus koko rakennus joudutaan myrkyttämään ja huonekaluja hävittämään. Ilmoita heti huoltoyhtiöön, jos teet havainnon mahdollisesta tuholaisesta.

Järjestyshäiriöt

Taloyhtiöön kuuluvat normaalit äänet ja elämä – myös yöllä. Naapurien tekemisiä ei kannata seurata liian tarkasti, mutta häiritsevään käyttäytymiseen voi puuttua. Ensimmäisessä vaiheessa pyritään aina keskusteluyhteyteen mahdollisen häiriötä aiheuttavan naapurin kanssa.

Jos keskustelu ei tuota tulosta ja järjestyssääntöjä rikotaan edelleen toistuvasti, tulee asiasta ilmoittaa isännöitsijälle kirjallisesti. Ilmoituksesta tulee käydä ilmi milloin (päivämäärä, kellonaika sekä milloin alkanut ja loppunut) ja missä sääntöjä on rikottu ja miten tapahtumat ovat edenneet.

Jos häirintä ei lopu, taloyhtiön viimeisenä keinona on antaa kirjallinen varoitus asunnon hallintaanotosta. Jos hallintaanotto toteutuu, omistaja menettää asuntonsa hallinnan enintään kolmeksi vuodeksi.

Syyt ovat tässä vaiheessa painavia ja taustalla on maksamatta jätettyjä yhtiövastikkeita tai säännöllisiä järjestyshäiriöitä.

Viime kädessä tuomioistuin päättää, ovatko äänet ja käytös olleet häiritseviä. Mikäli tarve vaatii, tulee valittajan olla valmis todistamaan häiriöstä oikeudessa.

Jakelukatkot

Silloin tällöin taloyhtiön sähkön-, veden- tai lämmönjakelu katkeaa. Ennakoi tilanteet hankkimalla muutama kynttilä ja taskulamppu asuntoon. Vedenjakelun katkeamisesta ilmoitetaan yleensä etukäteen, joten varaa käyttövettä riittävä määrä esimerkiksi ruoanlaittoon. Lämmönjakelun katketessa älä tuuleta äläkä hukkaa lämpöä turhaan.

Keneltä saa apua? Taloyhtiön toimijoiden roolit

Ylintä päätösvaltaa taloyhtiössä käyttää kerran vuodessa kokoontuva yhtiökokous, missä osakkeenomistajat valitsevat taloyhtiön hallitukseen jäsenet. Yleensä jäsenet valitaan osakkeenomistajien keskuudesta. Hallituksen tehtävä on edustaa osakkaita ja pitää huolta siitä, että kiinteistö säilyttää arvonsa.

Hallitus nimittää isännöitsijän ja huoltoyhtiön huolehtimaan että taloyhtiön arki on sujuvaa ja asuminen turvallista.

Isännöitsijä

Isännöitsijä huolehtii, että taloyhtiön arki sujuu hyvin ja kiinteistö pysyy kunnossa. Isännöitsijä on taloyhtiön operatiivinen johtaja. Isännöitsijä huolehtii taloyhtiön hallinnosta hallituksen ohjeistuksen mukaisesti ja vastaa arjen asumiseen liittyvistä kysymyksistä, kuten häiriötilanteiden selvittämisestä. Isännöitsijä opastaa sekä tarjoaa hallitukselle neuvoja ja näkemyksiä päätöksenteon tueksi ja valmistelee asiat hallitukselle.

Ole yhteydessä isännöitsijään kun:

  • Muutat uuteen asuntoon. Ilmoita aina isännöitsijälle tulostasi.
  • Tarvitset tietoa asuntosi TV:n tai internetin toiminnasta.
  • Haluat remontoida asuntoasi.
  • Haluat esitellä taloyhtiön hallitukselle jonkun asian.
  • Asunnossa tapahtuu jonkin vahinko – Huom! asukkaalla on aina velvollisuus ilmoittaa vahingoista.
  • Taloyhtiössä on järjestyshäiriö, joka ei ole ratkennut keskustelemalla.
Huoltoyhtiö

Huoltoyhtiön tehtäviin kuuluvat esimerkiksi taloyhtiön asukasluettelon ylläpito, saunavuorojen ylläpito sekä porraskäytävän nimitaulun päivittäminen. Muuttoilmoitus tulee tehdä aina myös huoltoyhtiöille.

Huoltoyhtiö huolehtii taloyhtiön juoksevista huoltotöistä, pihan kunnossapidosta, lumitöistä ja pihojen hiekoittamisesta sekä pienistä kiinteistön korjaustöistä. Toisin kuin isännöitsijä, huoltoyhtiö päivystää ympäri vuorokauden ja on tavoitettavissa myös äkillisissä vikatilanteissa. Isännöitsijä ja huoltoyhtiö sopivat kuitenkin keskenään yksityiskohtaisesta työnjaosta kussakin taloyhtiössä.

Ole yhteydessä huoltoyhtiöön kun:

  • Unohdat avaimen sisälle asuntoon.
  • Huomaat asunnossa vikaa vaikkapa patterissa, vessanpöntössä tai ikkunoissa.
  • Oveen täytyy merkitä nimi.
  • Huomaat puutteita pihan kunnossapidossa.

Vastuu taloyhtiössä eli kuka kunnostaa ja korjaa?

Kiinteistöt kuluvat käytössä ja myös taloyhtiössä olevia asuntoja täytyy aika ajoin remontoida ja ylläpitää. Asunnosta vastaa pääsääntöisesti sen omistaja. Hänen vastuullaan on asunnon sisäpuoli.

Omistaja korjaa ja ylläpitää asunnossa:

  • huoneiston pinnat
  • sisäovet
  • kiintokalusteet
  • parvekkeen ovien ja ikkunoiden tiivistyksen
  • ovisilmän ja muun vastaavan turvavarustelun
  • astianpesukoneen (yleensä osakkaan vastuulla)

Taloyhtiö huolehtii ja huoltaa:

  • parvekkeet
  • asuntojen lämpö-, ääni- ja vesieristyksen
  • talotekniikan (esim. ilmanvaihto ja viemäristö)
  • ulko-ovet
  • ikkunoiden ulkopuoliset osat
  • WC-istuimen ja hanat

Asunnossa tapahtuneiden vahinkojen korjaaminen ja remontointi voivat olla joko taloyhtiön tai asunnon omistajan vastuulla riippuen vahingon aiheuttajasta. Mikäli vahingon aiheuttaa taloyhtiön vastuulle kuuluva laite tai järjestelmä, myös asunnon sisäosien, kuten pintojen korjauskustannuksista vastaa taloyhtiö. Taloyhtiö ei kuitenkaan ole vastuullinen korvaamaan sitä osaa asunnosta, jonka asukas on omalla kustannuksellaan remontoinut yhtiöjärjestyksessä määritettyä perustasoa parempaan kuntoon. Jos vesivahingon taustalla on astianpesukone, voi vastuu jakaantua. Ajantasaisinta tietoa tästä voit kysyä isännöitsijältä.

Tulipalon sattuessa kiinteistövakuutus korvaa taloyhtiölle kiinteiden rakenteiden korjaamisen. Asukkaan itsensä ottama kotivakuutus puolestaan turvaa asunnossa olevan irtaimen omaisuuden. Ilman kotivakuutusta asukas voi siis menettää koko irtaimen omaisuutensa tulipalossa.

Poismuuton aika

Taloyhtiöstä pois muuttamiseen liittyy useita käytännön seikkoja. Muista ainakin nämä viisi asiaa:

  1. Ilmoita isännöitsijälle ja huoltoyhtiölle poismuutostasi. Näin et maksa turhista saunavuoroista tai autopaikasta.
  2. Tyhjennä ullakolle, kellarikomeroon tai pyöräkellariin säilötyt tavarat. Muistathan, että taloyhtiön jätteenkeräys on tarkoitettu päivittäisen jätteen kierrätykseen, ei suuremmille tavaroille.
  3. Tee asunnossa huolellinen loppusiivous.
  4. Sano irti sähkösopimus ja mahdolliset TV- ja internet-liittymät sekä siirrä kotivakuutus uuteen osoitteeseesi.
  5. Tee muuttoilmoitus verkossa.