{{ result.type_rendered }}
Juhlat kuuluvat normaaliin asumiseen ja juhlien järjestäminen vuokra-asunnossa on sallittua, mutta lisäkustannuksia tai ylimääräistä häiriötä juhlista ei pitäisi taloyhtiölle tai sen asukkaille koitua. Lue vinkit onnistuneisiin juhliin – oli kyseessä sitten tuparit, pikkujoulut tai syntymäpäivät.
Kun suunnittelet kotona pidettäviä juhlia, on hyvä aloittaa suunnittelu ajoissa, jotta saat välitettyä tiedon myös talon muille asukkaille hyvissä ajoin.
– Juhlista ilmoittaminen on ehdottomasti paikallaan. Jos asut kerrostalossa, huomioitavia naapureita on useita: oman rapun lisäksi on vielä mahdollisesti naapurirapun seinänaapuri, kertoo Rettan isännöitsijä.
Tulevista juhlista kannattaa kertoa henkilökohtaisesti lähimmille seinänaapureille sekä ylä- että alakertaan hyvissä ajoin, omien yhteistietojen kera. Rapun ilmoitustaululle kannattaa myös kirjoittaa ystävällinen ilmoitus juhlien ajankohdasta ja kestoajasta vähintään viikkoa ennen juhlia sekä jättää myös tähän yhteystiedot mukaan.
Kun aloitat juhlien suunnittelun, lue läpi taloyhtiön järjestyssäännöt ja huomioi aikataulua suunnitellessasi taloyhtiöösi määritelty hiljaisuusaika. Jos taloyhtiön hiljaisuusaika on esimerkiksi 23–07, on korrektia lopettaa musiikin soittaminen klo 23 mennessä, päättää juhlat ja siirtyä yhdessä vieraiden kanssa esimerkiksi ravintolaan.
– On hyvä muistaa, että kaikilla ei ole viikonloppuisin vapaata, joten kun ilmoitat juhlien kestoajan, on siinä tärkeä myös pitäytyä, muistuttaa isännöitsijä.
Juhlista on hyvä ilmoittaa aina etukäteen, vaikka kyseessä olisi lastenkutsut keskellä päivää.
– Asukkaat voivat tehdä vuorotyötä, joten rauhallista kotielämää halutaan muulloinkin kuin yöaikaan. Siksi normaalista elämästä poikkeavasta on hyvä kertoa etukäteen. Tällöin valituksia tuskin tulee, isännöitsijä summaa.
Jos naapurin pitämistä juhlista on informoitu, mutta päättymisaika tuntuu venyvän, kannattaa olla suoraan yhteydessä juhlien järjestäjään, joko soittaa tai käydä ovella kolkuttelemassa. Mikäli meno äityy kohtuuttomaksi eikä juhlinta tunnu loppuvan huomautuksesta huolimatta, käytäntö on sama kuin muissakin häiriötilanteissa, eli yhteydenotto viranomaisiin.
– Häiritsevä juhliminen on kovaäänistä musiikin soittamista, jonka yli huudetaan, jotta saisi äänensä kuuluviin, tupakointia ja meluamista parvekkeilla, tupakantumppien heittelyä, ramppaamista rappukäytävässä ja siellä elämöintiä. Tässä ei katsota edes kellonaikoja, vaan tällainen juhlinta on aina häiritsevää, summaa isännöitsijä.