Heli Vesala, Digipalvelupäällikkö, Retta

Digipalvelupäällikkönä Rettan Digikehitystiimissä työskentelevä Heli Vesala on pitkän linjan rettalainen: Seinäjoella asuvan Helin Retta-ura alkoi keväällä 2008 kirjanpitäjänä isomman sijoittaja-asiakkaan kirjanpidon parissa silloisen SKV Kiinteistönvälityksen palveluksessa. Vuonna 2010 Helin palatessa äitiyslomalta oli SKV Kiinteistönvälityksen yhdistyminen osaksi Retta -konsernia parhaillaan käynnissä, ja samalla toimintamalleihin tehtiin muutoksia. Näiden muutosten myötä Heli siirtyi kirjanpidosta asiakaspalveluun ja kiinteistösihteeriksi.

Kiinteistösihteerin rooli ja toimenkuva muuttuivat paljon seuraavina vuosina. Helin vastuulla perustehtävien lisäksi olivat mm. toimiston laskutuksesta ja taloyhtiöiden vesilaskutuksesta huolehtiminen. Heli suoritti töiden ohessa myös kiinteistösihteerin ja isännöinnin ammattitutkinnot.

Kun Rettan kirjanpitokeskuksessa avautui mielenkiintoisia tehtäviä alkuvuodesta 2016, Heli siirtyi takaisin kirjanpitäjäksi. Samalla Heli aloitti myös taloushallinnon ammattitutkinnon suorittamisen. Loppuvuodesta 2017 Heli siirtyi puolestaan isännöinnin puolelle, tällä kertaa isännöitsijäksi. Uudessa tehtävässä Heliä auttoi 10 vuoden kokemus kiinteistöalalta ja vahva talouden osaaminen.

Hyppy digikehitykseen

Vuonna 2019 aikaansaava Heli aloitti myös toimiston kiinteistösihteereiden tiiminvetäjänä, ja ryhtyi lisäksi suorittamaan lähiesimiestyön ammattitutkintoa Kiinteistöalan Koulutuskeskuksessa. Samalla Heli osallistui testausryhmään, jossa kehiteltiin Rettan uutta sähköistä asiointikanavaa, OmaRettaa. Syksyllä 2019 Heli hyppäsi syvällisemmin mukaan kehittämään OmaRettaa. OmaRettaan liittyvien projektien ja koulutusten myötä Heli oli lähes joka toinen viikko Helsingissä, jolloin hotellielämä tuli tutuksi ja Heli huomasi, että hotellin aamupalaankin voi oikeasti kyllästyä.

Vuonna 2020 Heli siirtyi nykyiseen tehtäväänsä Rettalle digipalvelupäälliköksi. Helin toimenkuvaan kuuluu mm. OmaRettan pienkehityksestä, testauksesta ja tuesta sekä koulutuksista vastaaminen.

Helin tyypillinen työpäivä sisältää Teams-palavereja eri ryhmien ja aiheiden parissa sekä OmaRettan kehityksen ja integraatioiden läpikäyntiä. Päivä alkaa aina palaverilla OmaRettan-kehitystiimin kanssa, jonka jälkeen tehdään tai koordinoidaan erilaisia toiminnallisuuksien testauksia, niiden tuloksien läpikäyntejä ja suunnitellaan jatkotoimenpiteitä. Liiketoiminnan kanssa kehitystiimi käy läpi tuki-, koulutus- ja kehitystarpeita sekä suunnittelee näiden toteutuksia.

Retta työnantajana

Heli viihtyy erinomaisesti nykyisessä työssään ja tiimissään. Rettalla on ollut vuosien varrella tarjota Helille monipuolisia tehtäviä ja hän kokee, että häntä on tuettu ammatillisten tavoitteidensa saavuttamisessa niin koulutuksien kuin vastuualueidenkin osalta. Retta-konserni on mahdollistanut itsensä haastamisen monin eri tavoin ja Heli kokee, että Retta on ollut työnantajana todella hyvä ja luotettava.

Helin mielestä parasta Rettassa on halu kehittää ja kehittyä. Koko Helin pitkän Retta-uran ajan uusia toimintamalleja on kehitetty jatkuvasti tavoitteena parantaa niin työntekijöiden kuin asiakkaidenkin tyytyväisyyttä. Välillä on tehty myös virheitä, mutta niistä on otettu opiksi ja tehty korjausliikkeitä. Helin nykyisessä työssä parasta on se, että siinä hän pääsee osallistumaan tähän kehittämiseen hyvin konkreettisella tasolla. Digikehityksessä hän myös pystyy hyödyntämään monipuolista taustaansa ja hän kokee, että häntä kuunnellaan. Lisäksi hän pääsee aitiopaikalta näkemään kehitystä heti alkumetreiltä.

Tulevaisuudessa Heli haluaa sukeltaa vielä syvemmin kehityksen pariin, hankkia lisää alan koulutusta ja kehittää myös itseään. Lähitulevaisuudessa siintää lisäksi mökinrakennusprojekti, jonka jälkeen Heli voi tehdä etätöitä myös Lapin maisemissa.

Kiinteistöalalle?

Helin mielestä kiinteistöala on mielenkiintoinen, monipuolinen ja jatkuvasti kehittyvä toimiala. Alalle haluavilta odotetaan draivia, oma-aloitteisuutta, rohkeutta, joustavuutta, tiimityöskentelytaitoja ja asiakaspalveluhenkisyyttä. Rettan digikehityksessä työskentelevä hyötyy kommunikaatiotaidoista, oppimishalusta, IT-osaamisesta ja kiinteistöalan tuntemisesta. Kehitystyöskentely on välillä todella nopearytmistä ja aikataulullisesti sekä sisällöltään haastavaakin. Mikäli nämä ominaisuudet kuulostavat tutuilta, voi tämä ala olla sinua varten.

Alasta kiinnostuneita Heli vinkkaa olemaan rohkea ja avoin. Tyhmiä kysymyksiä ei ole ja aina on hyvä aika oppia uutta. Kiinteistöalalla on laajasti erilaisia toimenkuvia, joissa voit haastaa itseäsi ja tutustua mahtaviin työkavereihin!