Tee parvekkeesta kesäkeidas – vinkit ja 4 kekseliästä sisustusideaa

Parveke tuo kesän tullen kaivattuja lisäneliöitä kotiin ja hyvin sisustettu parveke on kesäajan toinen olohuone. Myös pienestä parvekkeesta saa helposti viihtyisän.

Pienen parvekkeen sisustuksessa kannattaa lähteä liikkeelle siitä, mitä parvekkeellaan haluaa tehdä: kaipaatko paikkaa auringonottoon ja löhöilyyn vai aamukahvitteluun ja illallisiin raikkaassa kesäilmassa. Pienellä työllä parvekkeesta kuin parvekkeesta saa loihdittua mieleisensä kesäkeitaan itselleen.

Muunneltava kalustus on pienen parvekkeen pelastus

Tilaa ja parvekkeen muunneltavuutta voi lisätä kokoontaitettavilla kalusteilla. Säilytystilaa saa puolestaan lisättyä arkkumaisilla istuimilla tai muilla kalusteilla, joiden sisälle voi piilottaa parvekkeella käytettäviä tavaroita ja tekstiilejä.

Pohdi parvekkeen sisustusta suunnitellessasi, nautitko jatkuvasta auringonpaisteesta vai kaipaatko mieluummin varjoista aluetta oleskelutilaksesi. Jos haluat vähän molempia ja tilaa on vähän, kannattaa luku- ja lepohetkiä varten hankkia pieni aurinkovarjo, jossa on tarpeeksi painava jalkaosa.

Kun lattiatilasta on puutetta, nosta sisustuselementit, kuten kukat, yläilmoihin. Seinähyllyille, parvekkeen kaiteeseen ja amppeleihin asetetut kukat tuovat näyttävyyttä, mutta eivät vie tilaa. Kukkien esillepanossa voi myös käyttää luovuutta: vanhoille patinoituneille tikapuille voi perustaa vaikkapa parvekeviljelmän.

Pidennä parvekekautta

Valaistuksella saa luotua kodikasta tunnelmaa kesäiltoihin ja pitkälle syksyyn. Erilaisia lyhtyjä voi asetella parvekkeen lattialle, pöydille tai ripustaa roikkumaan koukuista. Perinteisten kynttilälyhtyjen lisäksi tarjolla on nykyään paljon helppoja ja huolettomia sähköllä toimivia tunnelmanluojia sekä aurinkoenergialla toimivia vaihtoehtoja.

Parvekelasien puuttuessa hyviä säänkestäviä materiaaleja ovat polyrottinki, alumiini ja aidolta puulta näyttävä non-wood-muovimateriaali. Lasitetulla parvekkeella voi suosia monipuolisempia materiaaleja, koska niiden sateenkestävyydestä ei tarvitse huolehtia

Erilaisilla tekstiileillä, kuten vilteillä, istuinpehmusteilla ja muovimatoilla voi luoda parvekkeelle kodikasta tunnelmaa ja lisätä sen käyttöaikaa pidemmälle syksyyn. Tekstiileillä voi myös uudistaa parvekkeen ilmettä eri vuodenaikoihiin sopivaksi. Myös pienestä ja lasittamattomasta parvekkeesta voi tehdä tekstiileillä viihtyisän, kunhan miettii sateen sattuessa parvekkeen tekstiileille suojaisan paikan.

Neljä kekseliästä sisustusideaa parvekkeelle:

1. Kalusteiden ei aina tarvitse olla keskenään samanlaisia tai ulkokäyttöön hankittuja. Yhdistele rohkeasti eri värejä ja materiaaleja. Pienelle parvekkeelle sopivat helposti siirreltävät kalusteet, joita voi käyttää sisustuksessa sekä sisällä että ulkona. Jos kyseessä on todella pieni parveke riittää istuimeksi jättimäinen tyyny, jonka voi asettaa parvekkeen lattialle aina tarvittaessa.

2. Viime vuosien suosikki DIY-kalusteissa on ehdottomasti eurolava. Niistä saa rakennettua parvekkeelle niin sohvan, hyllyn kukille kuin omatekoisen pöydänkin.

3. Jos perinteinen katosta roikkuva amppeli tuntuu tylsältä ratkaisulta, kokeile vaihteeksi somistaa se leikkokukilla! Laita amppelin sisään kulhollinen vettä ja aseta esille kimppu kesän lempikukkiasi. Jos seiniin ja kattoon ei voi ripustaa mitään, sopii jalallinen naulakko roikkuvien kasvien telineeksi.

4. Valosarjat eivät kuulu ainoastaan talveen, vaan parvekkeelle voi hankkia ympärivuotisen tunnelmanluojan. Hyödynnä esimerkiksi parvekekaide ja kiepauta valosarja sen ympärille.

Lue lisää artikkeleitamme vuokralaisille TÄÄLTÄ.

Sinua saattaisi kiinnostaa myös seuraavat artikkelit:

Kasvata tänä vuonna omat kesäherkkusi – 5 vinkkiä parvekeviljelyyn

Talvi ja parvekkeen käyttö – 7 kysymystä asiantuntijalle

Kaikki neliöt käyttöön! Näillä sisustusvinkeillä saat pienen kodin tuntumaan isommalta