Saako vuokra-asunnossa pitää lemmikkieläintä?

Mies-katsoo-tietokoneenruutua-oman-kotinsa-lattialta-koira-kainalossa

Lemmikkieläimet ovat olennainen osa perhettä monessa taloudessa. Mutta voiko koiran tai kissan ottaa vuokra-asuntoon, ja kuka on vastuussa lemmikin mahdollisesti aiheuttamista vahingoista? 

Lähtökohtaisesti lemmikkieläinten pitäminen vuokra-asunnossa on sallittua, mikäli asiasta ei vuokrasopimuksen osapuolten kesken toisin sovita. 

Ellei lemmikkieläinten pitämistä ole kielletty, katsotaan vuokranantajan hyväksyneen sen, että lemmikit voivat aiheuttaa esimerkiksi jonkinasteista kulumaa lattiapinnoille. Tämä katsotaan niin sanotuksi tavanomaiseksi kulumiseksi, josta vuokralainen ei ole korvausvastuussa. Normaalista poikkeavia jälkiä tai esimerkiksi lemmikkieläimen eritteiden aiheuttamia vaurioita tai puremajälkiä ei kuitenkaan voida pitää tavanomaisena kulumisena ja tällaiset vahingot vuokralainen voi joutua korvaamaan.

Mikäli kuitenkin eläinten pitäminen vuokra-asunnossa on kielletty, ei edes normaaleja lemmikkien aiheuttamia jälkiä voida pitää tavanomaisena kulumisena.

Lemmikkien salliminen vuokra-asunnosta riippuu vuokranantajatyypistä. Institutionaalisten vuokranantajien eli niin kutsuttujen suursijoittajien puolella lemmikkieläimet useimmiten sallitaan. Yksityisten vuokranantajien puolella lemmikkieläimet on pääsääntöisesti kielletty, poikkeustapauksissa osa vuokranantajista saattaa hyväksyä pienen koiran tai kissan.

Näissäkin tapauksissa vuokranantaja vaatii yleensä vuokrasopimukseen ehdon, että vuokralainen vastaa kaikista lemmikkieläimen mahdollisesti aiheuttamista vahingoista ja osa edellyttää, että vuokralainen teetättää siivousliikkeellä poismuuton yhteydessä niin kutsutun allergiasiivouksen.

Vuokralaisen kannattaa tarkistaa vuokranantajan kanta lemmikkien pitoon hyvissä ajoin ennen vuokrasopimuksen tekemistä.

Sinua saattaisivat kiinnostaa myös seuraavat artikkelit:

Lemmikki vuokrakodissa? Näin ylläpidät vuokrakodin kuntoa

Mitä vuokralaisen tulisi tietää kotivakuutuksesta?

Hyvä naapuri huomioi myös muut asukkaat – lue vinkit naapurisovun ylläpitämiseksi

Lue muita vinkkejämme vuokralaisille TÄÄLLÄ.